Uusimmat

Huhtikuulle suunniteltu kolmannen The Walking Dead -sarjan ensi-ilta siirtyy

24.03.2020 09:12 Muropaketin toimitus

The Walking Dead: World Beyond -sarja nähdäänkin vasta myöhemmin tänä vuonna.

AMC-kanava kertoo siirtävänsä The Walking Dead: World Beyond -sarjan ensi-iltaa. Kolmannen The Walking Dead -sarjan oli tarkoitus saada ensi-iltansa Yhdysvalloissa 12. huhtikuuta, heti alkuperäisen sarjan 10. tuotantokauden finaalijakson jälkeen.

Uuden sarjan kaikki jaksot on luonnollisesti jo kuvattu tässä vaiheessa ja vain pari niistä oli enää jälkituotannossa. Deadline kertoo koronaviruskaranteenin lisäksi päätökseen vaikuttaneen sen, että mainostajat ovat kaikonneet.

Uutuussarjan on tarkoitus olla vain kahden kauden mittainen kokonaisuus. Sen vapaasti suomennettu juonikuvaus kertoo seuraavaa:

”The Walking Dead: World Beyond laajentaa The Walking Deadin universumia. Siinä seurataan hahmoja, jotka ovat syntyneet zombiapokalypsin jälkeen. Kaksi sisarusta lähtevät yhdessä kahden ystävänsä kanssa turvapaikastaan tärkeälle, mutta vaaralliselle matkalle. Heitä seuraavat niin pahantahtoiset kuin nuoria suojelemaan pyrkivät hahmot. Matka- ja kasvukertomus vie heidät vaaran vyöhykkeille, jossa he joutuvat kyseenalaistamaan kaiken mitä tietävät maailmasta, itsestään ja toisistaan”

Sarjassa esiintyvät Alexa Mansour, Nicolas Cantu, Hal Cumpston, Annet Mahendru, Aliyah Royale, Nico Tortorella, Joe Holt, Julia Ormond, Natalie Gold, Al Calderon, Scott Adsit ja Ted Sutherland.