Uusimmat

Huhu: Ben Affleck haluaa lopettaa Batmanin näyttelemisen jo nyt

14.02.2017 07:48 Muropaketin toimitus

Ben Affleck ei aio ohjata Batmanin sooloelokuvaa, ja nyt miehen väitetään haluavan eroon myös supersankarin näyttelemisestä.

Warner Bros. Pictures on tekemässä Batmanille sooloelokuvaa, joka uskottiin aluksi Ben Affleckin ohjattavaksi. Mies kuitenkin irtisanoutui tehtävästä helmikuun alussa aikatauluihin vedoten. Nyt, tuoreimpien huhujen mukaan, Affleck ei ole enää kiinnostunut jatkamaan uraansa Batmanin parissa edes näyttelijänä.

Collider Movie Talk -lähetyksessä (video alla) nousi eilen esille väite, jonka mukaan Ben Affleck haluaa päästä Batmanin roolista eroon viimeistään työnimellä The Batman kulkevan sooloelokuvan jälkeen.

Collider Movie Talkin juontaja John Campea totesi tilanteesta seuraavaa: ”Kolme eri lähdettä on kertonut minulle, että Ben Afleck haluaa irti Batmanin roolista. Hän käy neuvotteluita Warner Brosin kanssa asiasta.”

Mitään varsinaisia todisteita ei huhulle kuitenkaan ole, joten Colliderin puheisiin kannattaa suhtautua suurella varauksella. Tällä tietoa The Batman ilmestyy vuonna 2019, Ben Affleck esittää pääosaa ja elokuvan ohjaa Matt Reeves Chris Terrion käsikirjoituksen pohjalta.

Ben Affleckin Batman nähtiin ensimmäisen kerran valkokankaalla Batman v Superman: Dawn of Justicessa keväällä 2016. Saman vuoden kesällä Affleck palasi rooliin pikaisesti Suicide Squadia varten. Seuraavan kerran Batman nähdään valkokankaalla ensi marraskuussa, kun jo kuvattu Justice League saa ensi-iltansa.

Muropaketin uusimmat