UUSIMMAT

Huhu: Bladen näyttelijä halutaan Gordoniksi uuteen Batman-elokuvaan

10.09.2019 07:00 | Muropaketin toimitus

The Batman -ohjaaja Matt Reeves olisi halunnut Mahershala Alin elokuvansa Jim Gordoniksi.

The Sneider Cut -podcastin vetäjän Jeff Sneiderin mukaan (CBR:n kautta) tulevan Batman-elokuvan ohjaaja Matt Reeves olisi halunnut Moonlight-tähti Mahershala Alin elokuvansa Jim Gordoniksi. Tämä tuskin kuitenkaan enää tapahtuu, kun Ali valittiin Bladen rooliin Marvelin puolelle.

“Nyt kun hänellä on oma Marvel-elokuvansa, en tiedä olisiko hän kiinnostunut vielä toisestakin sarjakuvaan pohjautuvasta elokuvasta. Mutta olen melko varma siitä, että hän oli Matt Reevesin ykkösvaihtoehto Gordonin rooliin The Batmanissa”, Snider selittää.

Viimeksi Gordonia on valkokankaalla esittänyt Justice Leaguessa J.K. Simmons. Alin huhuttu näyttelijävalinta antaa viitettä siihen, että Reevesin The Batman sijoittuu nykyisen DCEU:n ulkopuolelle samalla tapaa kuin Todd Phillipsin ohjaama Joker.

The Batmanin näyttelijävalintoja tehdään parhaillaan ja elokuvaa voidaan odotella valkokankaille näillä näkymin 25. kesäkuuta 2021. Nimiroolia esittää Robert Pattinson.

Muropaketin uusimmat