Uusimmat

Huhu kertoo: The Witcher Netflix-sarja ilmestyy joulukuussa

13.05.2019 19:58 Muropaketin toimitus

Uusi huhu ennustaa, että Netflixin The Witcher -kirjoihin ja peleihin perustuvan sarjan ensimmäinen tuotantokausi saapuu katsottavaksi joulukuun 20. päivänä.

Tieto on peräisin Recapped-blogilta, joka ennusti aiemmin Henry Cavillin valinnan Geraltin rooliin sekä Anya Chalotran valinnan Yenneferin rooliin. Netflix on tähän mennessä vahvistanut virallisesti, että sarja saapuu katsottavaksi loppuvuodesta. Tarkemmasta aikataulusta ei kuitenkaan ole virallista tietoa.

Sivuston mukaan The Witcher -sarjan toisen tuotantokauden kuvaukset alkavat joko joulukuussa 2019 tai tammikuussa 2020. Toinen tuotantokausi puolestaan ilmestyy katsottavaksi joko loppuvuodesta 2020 tai alkuvuodesta 2021.

Aiemmin kerroimme myös, kuinka The Witcher -sarjan tekijöiden sosiaalisten medioiden mukaan kuvaukset alkavat lähestyä loppuaan.