Uusimmat

Huhu: Michael Keaton halutaan takaisin Batmanin rooliin

25.10.2019 17:01 Muropaketin toimitus

Tuoreiden huhujen mukaan Warner Bros suunnittelee näyteltyä elokuvaa Batman Beyondista ja kaavailee pääosaan Michael Keatonia.

Animaatiosarja Batman Beyond saattaa saada oikeilla näyttelijöillä tehdyn elokuvaversion, mikäli tuoreet huhut pitävät paikkansa. We Got This Covered -julkaisun kuulemien huhujen mukaan Warner Bros olisi nimittäin suunnittelemassa elokuvaa Batman Beyondin pohjalta – ja kaavailemassa pääosaan Michael Keatonia.

Keatonhan esitti Batmania Tim Burtonin ohjaamissa Batman-elokuvissa 1980- ja 90-lukujen vaihteessa.

Batman Beyond on tv-sarja, jota esitettiin vuosina 1999-2001 ja jossa nähtiin viittansa naulaan laittanut, kartanossaan yksinäisenä asustava, ikääntynyt Bruce Wayne. Aikuisille suunnatun Joker-elokuvan menestyksen siivittämänä idea tällaisesta, aikuiseen makuun suunnatusta Batman-elokuvasta ei kuulostaa lainkaan tuulesta temmatulta ajatukselta.