Uusimmat

Huhu: Seuraava James Bond -näyttelijä teki vuoden 2015 haukutuimman elokuvan

27.05.2016 07:36 Tatu Junni

Hyvää huomenta ja tervetuloa taas James Bond -huhujen iloiseen maailmaan.

Aihe on se perinteinen:

Kuka esittää James Bondia Daniel Craigin jälkeen?

Viime aikoina todennäköisenä ehdokkaana on pidetty Tom Hiddlestonia, mutta nyt aina yhtä (epä)luotettava Daily Mail kauppaa meille uutta nimeä. Lehden mukaan Bond-tuottajat ovat keskustelleet roolista Jamie Bellin kanssa.

30-vuotias brittinäyttelijä on tuttu muun muassa Billy Elliotista, Tintin seikkailuista ja viime vuonna ilmestyneestä Fantastic Fourista, joka sai enemmän rapaa niskaansa kuin mikään muu ensi-iltaelokuva.

Jamie Belliä koskevista huhuista huolimatta Daniel Craig ei ole vieläkään virallisesti vetäytynyt roolista. Daily Mailia huomattavasti luotettavampi Deadline-sivusto tosin huomauttaa tuoreessa artikkelissaan, että televisiopuolen sitoumukset saattavat pitää Craigin liian kiireisenä, jotta paluu agenttihommiin olisi mahdollista studion toivomassa aikataulussa.

Tatu Junni

Olen toiminut Otavamedian eri sivustojen tuottajana ja toimittajana vuodesta 2007 lähtien. Ensin Plaza.fi:n elokuva- ja musiikkiosio Kaistalla, myöhemmin eDomessa ja Domessa, ja nykyään sitten Muropaketissa. Osallistun juttujen kirjoittamiseen aktiivisesti etenkin elokuvaosiossamme, joka on käsittelemistämme aiheista minulle läheisin.

Muropaketin uusimmat