Uusimmat

Huhu: Veronica Mars jatkuu ja Kristen Bell palaa sarjan nimirooliin

22.08.2018 17:01 Muropaketin toimitus

Veronica Mars on huhujen mukaan palaamassa ruutuihin alkuperäisen sarjan tekijöiden voimin.

Varietyn uutisen mukaan kulttisuosikki Veronica Mars saattaa olla saamassa uuden elämän Warnerin tuottaman tv-sarjan muodossa. Huhujen mukaan alkuperäisen sarjan pääosassa nähty Kristen Bell olisi palaamassa rakastetun etsivän rooliinsa ja uuden sarjan käsikirjoittajana toimisi alkuperäinen Rob Thomas. Päätös sarjasta ei kuitenkaan ole vielä lopullinen, eikä Bellin lisäksi muiden alkuperäisestä sarjasta tuttujen näyttelijöiden osallistumisesta sarjan tekoon ole vielä mitään tietoa.

Kolme tuotantokautta vuosina 2004 – 2007 jatkunut Veronica Mars sai jatkoa fanirahoitteisen elokuvan muodossa vuonna 2014. Sarja kertoi kalifornialaisesta teinitytöstä, joka työskenteli isänsä yksityisetsivätoimistossa koulun ohella. Monenlaisia rikoksia selvittelevän sarjan taustalla käsiteltiin erittäin rankkoja aiheita.

Veronica Mars ei hyvistä arvosteluista huolimatta esitysaikanaan saanut suurta yleisösuosiota. Päättymisensä jälkeen sarja kuitenkin nousi kulttimaineeseen ja sai niin uskollisen fanikunnan, että kesken jäänyt sarja sidottiin pakettiin fanirahoitteisen elokuvan avulla.