Uusimmat

Huhu: Wolverine 3:ssa nähdään naispuolinen Wolverine

21.04.2016 08:23 Tatu Junni

Yleensä asioista melko hyvin perillä oleva Superhero Hype -sivusto on julkaissut mielenkiintoisen huhun Wolverine 3:n hahmogalleriasta.

James Mangoldin ohjaamassa ja Hugh Jackmanin viimeisessä Wolverine-elokuvassa saatetaan nähdä Loganin lisäksi myös toinen kynsillä varustettu mutantti – emmekä puhu nyt Sapelihampaasta, jonka on huhuttu myös esiintyvän elokuvassa.

SHH:n mukaan Laura Kinney eli X-23 on mukana Wolverine 3:ssa.

NYX #3 -lehdessä vuonna 2004 esiintynyt X-23 on Wolverinen naispuolinen klooni (voi Marvel, älä koskaan muutu – toim. huom.), joka luotiin X-Men: Evolution -animaatiosarjaa varten. Täytehahmolta haiskahtavasta mutanttisankarista tuli pian fanisuosikki ja nykyään X-23 on jopa korvannut Loganin Wolverine-lehden sankarina.

Mikäli huhu osoittautuu oikeaksi ja X-23 tosiaan on mukana Wolverine 3:ssa, on mielenkiintoista nähdä säilytetäänkö hahmon kloonitausta vai onko hän esimerkiksi Wolverinen tytär. Se olisi täysin mahdollista sikäli, että elokuva sijoittuu tulevaisuuteen.

Ja jos X-23 on mukana, voisiko myös Wolverinen poika Daken päästä mukaan tarinaan?

Vastauksia saadaan lähikuukausina, kun Wolverine 3:n kuvaukset käynnistyvät ja näyttelijäkiinnityksiä paljastetaan.

X-23

Tatu Junni

Olen toiminut Otavamedian eri sivustojen tuottajana ja toimittajana vuodesta 2007 lähtien. Ensin Plaza.fi:n elokuva- ja musiikkiosio Kaistalla, myöhemmin eDomessa ja Domessa, ja nykyään sitten Muropaketissa. Osallistun juttujen kirjoittamiseen aktiivisesti etenkin elokuvaosiossamme, joka on käsittelemistämme aiheista minulle läheisin.

Muropaketin uusimmat