Uusimmat

Huomasitko tätä: Yksi fanien suosikkihahmoista saattoi kuolla uusimmassa Star Wars -elokuvassa vähin äänin

14.01.2020 17:04 Muropaketin toimitus

Star Wars: The Rise of Skywalker -romaanin kirjoittaja uutisoi hahmon kuolleen – näyttelijä on puolestaan eri mieltä.

Spoilerivaroitus!

Star Wars: The Rise of Skywalker -elokuvassa loppunsa kohtasivat muiden muassa Leia, Kylo Ren ja Palpatine (uudestaan). Mutta myös kapinallisjoukoista Jedin paluusta lähtien tunnettu Nien Nunb saattoi kuolla taistelussa – vaikkakaan hänen kuolemaansa ei nähdä elokuvassa.

Elokuvan pohjalta tehdyn virallisen romaanin kirjoittanut Rae Carson on julkaissut Twitterissä kommentin, jonka mukaan Nien todella olisi kuollut Exegolin taistelussa.

Mutta hahmoa esittänyt Mike Quinn on kiistänyt tämän väitteen. Hänen mukaansa hahmon alus olisi räjähtänyt elokuvassa, mikäli tämä olisi kuollut. Quinnin mukaan Nienin alus Tantive IV nähdään laskeutuvan elokuvan lopussa maahan juhlinnan aikana.