Uusimmat

Hyvä luoja, ei! Vampyyreiden jälkeen Twilight-kirjailija panee halvalla avaruusolentoja

07.01.2013 08:50 Muropaketin toimitus

The Host

Maaliskuussa saa ensi-iltansa tieteiskauhuelokuva Vieras – The Host. Se pohjautuu Twilight-kirjailija Stephenie Meyerin saman nimiseen romaaniin. Nyt elokuvasta on julkaistu kolme uutta julistetta.

The Hostissa näkymättömät tunkeilijat ovat valloittaneet Maapallon ja sen asukkaat. Vieraat tunkeutuvat ihmisten pään sisään, valtaavat ensin ruumiin ja varastavat lopulta sielun. Ihmiskunta on jo lähestulkoon tuhoutunut, jäljellä on vain muutama sinnikäs vastarintaliikkeen taistelija, hekin pakotettuina elämään paeten.

Yksi näistä pakoilijoista on Melanie Stryder. Hänet saadaan kiinni ja luovutetaan tunkeutujalle, jota kutsutaan Vaeltajaksi. Ennen Melanieen siirtymistä tunkeutuja on asunut muilla planeetoilla ja ollut osa muita olioita. Häntä on varoitettu ihmisenä elämisen haasteista, tunnekuohuista ja muistoista. Melanien mieli on vahva: hän kieltäytyy luovuttamasta mieltään tunkeilijalle ja haihtumasta pois.

Vaeltaja yrittää selailla Melanien ajatuksia toivoen pääsevänsä muiden pakoilevien ihmisten jäljille. Melanie kamppailee vastaan. Hänen muistoistaan tulee Vaeltajan muistoja, ikävästään tämänkin ikävää. Vaeltaja ei enää erota itseään Melanien haluista, joten hänkin alkaa kaivata miestä, jota Melanie ei voi unohtaa. Melaniesta ja Vaeltajasta tulee tahtomattaan liittolaiset, kun he lähtevät vaaroja uhmaten etsimään miestä, jota he kumpikin rakastavat…

Kuulostaa… sokeriselta, eikä valitettavasti järin mielenkiintoiselta. No, ainakaan tällä kertaa yleisö ei joudu kärsimään Kristen Stewartista tai Robert Pattinsonista. Andrew Niccolin (In Time) ohjaaman elokuvan pääosissa nähdään Saoirse Ronan, Diane Kruger, William Hurt ja Jake Abel.

Suomen elokuvateattereihin The Host saapuu 29. maaliskuuta.

The Host

The Host

The Host

Teksti: Tatu Junni