Uusimmat

Iloisia uutisia Vin Dieselin kolmatta Riddick-elokuvaa Suomeen odottaville

23.04.2013 19:18 Muropaketin toimitus

Riddick - paluu

Vin Dieseliltä ilmestyy tänä vuonna kolmas Riddick-elokuva. Mikä parasta, se saapuu myös Suomen elokuvateattereihin.

Future Film ilmoitti tänään Dome.fi:lle tuovansa ytimekkäästi nimetyn Riddickin (ei siis Riddick – paluu, kuten aikaisemmin virheellisesti on uutisoitu) Suomen elokuvateattereihin syyskaudella. Ensi-ilta tieteisseikkailulla on 27. syyskuuta.

David Twohyn ohjaaman Riddickin pääosissa nähdään Vin Dieselin ohella Karl Urban, Jordi Molla, Matt Nable, Katee Sackhoff, Bokeem Woodbine, Dave Bautista, Conrad Pla, Raoul Trujillo, Nolan Funk ja Keri Hilson.

Elokuvan synopsis kuuluu seuraavasti:

”Pahamaineinen Riddick on jätetty kuolemaan auringon kärventämälle paleetalle, joka vaikuttaa olevan täysin eloton. Pian hän kuitenkin joutuu taistelemaan hengestään saalistavia avaruusolentoja vastaan. Viholliset ovat kuolettavampia kuin yksikään ihminen, jonka Riddick on koskaan kohdannut. Ainoa keino päästä pois planeetalta on hälyttää paikalle palkkionmetsästäjät, jotka laskeutuvat paikalle nopeasti löytääkseen saaliinsa.”

Teksti: Tatu Junni