Uusimmat

Ilouutisia Stieg Larssonin faneille: Amazon on tekemässä sarjaa Millennium-trilogian Lisbeth Salanderista

27.05.2020 20:30 Muropaketin toimitus

Lisbeth Salanderista kertova sarja on tekeillä Amazonille. Alkuperäisissä elokuvissa hahmoa esitti Noomi Rapace.

Amazon haluaa herätellä jälleen henkiin Stieg Larssonin Millennium-romaaneiden hahmot. The Hollywood Reporter uutisoi, että Amazonilla on nyt suunnitteilla Larssonin kirjojen keskushahmosta, Lisbeth Salanderista kertova sarja.

Uutisen mukaan ajatuksena ei ole tehdä uutta adaptaatiota Larssonin romaaneista vaan tuoda niiden hahmot nykyaikaan ja uudenlaiseen ympäristöön. Pyrkimyksenä on luoda sarja, joka on alkuperäisten romaaneiden ystävien makuun, mutta houkuttelee myös uusia katsojia.

Larssonin romaanitrilogia (Miehet jotka vihaavat naisia, Tyttö joka leikki tulella ja Pilvilinna joka romahti) julkaistiin elokuvamuodossa ruotsalaistuotantoina kymmenisen vuotta sitten. Tuolloin Lisbeth Salanderia esitti Noomi Rapace ja Mikael Blomkvistin roolissa nähtiin Michael Nyqvist.

Hollywood-versioina sarja jäi yhteen elokuvaan. David Fincherin ohjaamassa, vuonna 2011 julkaistussa The Girl with the Dragon Tattoo -elokuvassa pääosia esittivät Rooney Mara ja Daniel Craig. Larssonin hahmojen parissa kirjailijan kuoleman jälkeen jatkaneen David Lagercrantzin kirjaan pohjautuva The Girl in the Spider’s Web (Se mikä ei tapa) puolestaan julkaistiin elokuvamuodossa vuonna 2018, jolloin Salanderin roolissa nähtiin Claire Foy.