Innocence

Innocence on siitä erikoinen elokuva, ettei siitä voi sanoa varmuudella juuri mitään. Eristetyssä sisäoppilaitoksessa pikkutytöille opetetaan biologiaa ja balettia. Kahden opettajan ja vanhojen naispalvelijoiden hienovaraisen valvonnan alaisena pikkutytöt saavat liikkua, leikkiä ja kehittyä. Oppilaat on jaettu talokuntiin, joiden kaikki lapset ovat eri-ikäisiä. Vuosikurssit erotetaan toisistaan erivärisillä lettinauhoilla, vanhemmat tytöt pitävät nuoremmista huolta ja aivan erikoinen suhde on talon vanhimman varhaisteinin ja kuusivuotiaan pikkuprinsessan välillä.

Hoh, joko epäilette pahoja tekoja? Se on tämän elokuvan kikka: vaikka mitään pelottavaa tai sopimatonta ei tapahtuisi, katsoja on näkevinään kaikenlaista kamalaa. Mitä tarkemmin katsoo, sen vähemmän on varmaa.

Älkää käsittäkö väärin. Elokuva on ehdotonta katsottavaa, omintakeinen, lumoava, ehkä mestariteos. Katsokaa se seurassa ja verratkaa jälkeenpäin tulkintojanne. Mihin aikaan elokuva sijoittuu? 60-luvulle vai tulevaisuuteen? Näkyykö elokuvassa yhtään miestä? Ovatko tytöt orpoja? Tähtääkö pikkutyttöjen kasvatus lajin säilymiseen vai onko koulu vaaraton balettilaitos? Ja miksi ihmeessä uudet oppilaat saapuvat koululle ruumisarkuissa?

Tätä viimeistä yksityiskohtaa lukuunottamatta elokuvassa ei esiinny mitään täysin selittämätöntä. Kouluun tutustutaan kuusivuotiaan pikku-Irisin mukana, mutta mitä enemmän tyttö viihtyy, sen selvemmin katsojaa alkaa ahdistaa. Lucile Hadzihalilovic on luonut ainutlaatuisen avoimen elokuvan, jonka yleisön katse täyttää merkityksillä kameraan yhtyessään.

Itse näin siinä tutkielman pikkutyttökuvausten huolestuttavasta seksualisoinnista. Tosin se saattaa yhtä hyvin käsitellä lapsuuden loppumisen pieniä kuolemia.

Teksti: Johanna Koljonen / Nöjesguiden