Uusimmat

Inside Deep Throat

17.10.2005 00:00 Muropaketin toimitus

Inside Deep Throat on enimmäkseen kepeä ja viihdyttävä dokumentti herkullisesta aiheesta – tosin tässä yhteydessä pitäisi kai välttää oraalisia kielikuvia. Syvä kurkku on elokuvahistoriallisesti kiinnostava kuriositeetti, joka ansaitsee syntyhistoriansa dokumentoinnin. Se kuinka merkittävä rooli elokuvalla oli ns. seksuaalisessa vallankumouksessa lienee enemmän sukupolvikysymys kuin historiallinen tosiasia.

Tähän liittyy myös dokumentin suurin puute: se ei löydä tasapainoa kahden tutkintalinjansa välillä. Elokuvan tekemistä luodaan uudelleen yksilötasolla, mutta samaan aikaan tekijät laveeraavat todella vetisellä maalilla suurta kuvaa amerikkalaisen yhteiskunnan kipupisteistä 1960-80-luvuilla. Kuvio ei oikein toimi.

Elokuvan ehdottomasti hauskinta – ja välillä liikuttavinta – antia ovat alkuperäisen elokuvan ikääntyneet tekijät. Joukossa on jos jonkinlaista hiihtäjää ja pornomaakaria. Syvän kurkun ohjaaja on arvokkaasti vanhentunut sympaattinen herrasmies, jolle hyppäys parturikampaajasta porno-ohjaajaksi oli vain osa sitä vettä joka on ihmisiän mittaisen sillan ali virrannut. Mieleen painuu myös tekemiseen osallistunut, geriatrista ikää lähestyvä käkkäräpää, jonka olemuksesta porno ei ole lähtenyt hakkaamallakaan. Värikkääseen henkilökaartiin kuuluu myös ”Kreivi”, alan mies joka tarjosi viinikellarinsa Syvän kurkun kuvauspaikaksi sekä tekniikkaa hoidellut mies, jonka mielestä kaikki muu elokuvan tekemiseen liittyvä oli paskaa paitsi kusi.

Dokumentissa liikutaan vaikeammalla alueella, kun tulee puhe elokuvan ”tähdistä”. Miesnäyttelijä joutui roolistaan ensin vankilaan, sekosi sitten huumeisiin ja tuli lopulta uskon pelastamaksi. Linda Lovelacen traaginen elämä ansaitsisi syvällisemmän käsittelyn kuin tässä dokumentissa. Hän hyppäsi syväkurkkuisesta seksipapittaresta äärifeministiksi, kunnes teki täysin katkeroituneena paluuta pornomaailmaan. Auto-onnettomuudessa kuollut Lovelace puuttuukin melkoisena avaintodistajana dokumentin tuoreista haastatteluista.

Mutta ikävä kyllä tekijät ovat marssittaneet kameroiden eteen melkoisen joukon 1960- ja 1970-lukujen dinosauruksia. Mukana lätisemässä ovat niin Norman Mailer kuin Erika Jong tarjoilemassa latteuksia siitä kuinka merkittävä rooli Syvällä kurkulla oli heidän nuoruutensa kulta-ajan murroksissa. Aallonpohjaan päästään, kun tekijät vierailevat nykyajan pornomessuilla, ja esittävät että tämän päivän sieluttomaan ja teolliseen pornoon Syvä kurkku oli jotain hienoa ja aitoa.

Teksti: Henrik Laine / Nöjesguiden

Inside Deep Throat Ohjaus Fenton Bailey ja Randy Barbato Pääosissa Carl Bernstein, Gerard Damiano, Erica Jong, Linda Lovelace, Norman Mailer, Hugh M. Hefner.