Uusimmat

Iron Manista tuttu hahmo on ratkaisevassa roolissa The Avengersin jatko-osassa Age of Ultron

13.12.2013 09:45 Muropaketin toimitus

Don Cheadlen esittämä James Rhodes eli War Machine eli Iron Patriot on jäänyt Iron Man -elokuvissa Rautamiehen varjoon, mutta pian mies saa kunnon mahdollisuuden osoittaa olevansa oikea sankari.

HitFix-sivuston mukaan Cheadlen esittämä James Rhodes on mukana jättihitti The Avengersin vuonna 2015 ilmestyvässä jatko-osassa The Avengers: Age of Ultron. Rooli on kuulemma ”ratkaiseva”. Sivusto myös kertoo, että ryhmän kokoonpanoon on tulossa  ”suuria muutoksia”.

Onko Marvel petaamassa Tony Starkin esittämää Rautamiestä ulos ja ottamassa Sotakonetta tilalle?

Myös Bleeding Cool ja USA Today tietävät kertoa, että James Rhodes esiintyy The Avengersin jatko-osassa. Roolin suuruudesta ei kuitenkaan ole tietoa. Ehkä Don Cheadle vain piipahtaa valkokankaalla samaan tapaan kuin Gwyneth Paltrow ja Stellan Skarsgård tekivät Kostajien edeltävässä seikkailussa.

Joss Whedonin ohjaamaa The Avengers: Age of Ultronia tähdittävät ensimmäisen elokuvan tähtien lisäksi Aaron Taylor-Johnson (Elohopea), Elizabeth Olsen (Purppuranoita) sekä James Spader (Ultron).

Aiheesta aikaisemmin julkaistu:

o The Avengersin jatko-osa Age of Ultron sai uuden supersankarin ja naispääosan esittäjän 12.11.2013
o Tuoreita supersankareita valkokankaalle: The Avengersin jatko-osaan kiinnitettiin uusi hahmo ja näyttelijä 31.10.2013
o Ensimmäinen video The Avengers: Age of Ultronista löytyy nyt vihdoin netistä 26.9.2013
o Kuka tai mikä oikeastaan on The Avengersin jatko-osan pahis Ultron? 23.9.2013
o Loki kannustaa Ultronia tuhoamaan Kostajat vuoden 2015 The Avengers: Age of Ultronissa 30.8.2013

Teksti: Tatu Junni
Lähde: HitFix, Bleeding Cool & USA Today