Uusimmat

Ja taas mennään? Venom: Let There Be Carnagen ensi-ilta saattaa siirtyä jo neljännen kerran

25.08.2021 12:59 Muropaketin toimitus

Koronaviruspandemia uhkaa siirtää jälleen Venom-jatko-osan ensi-iltaa.

Vulture kertoo Sony-studion suunnittelevan Venom: Let There Be Carnage -elokuvan ensi-illan siirtämistä jälleen kerran. Syynä on tietysti koronaviruksen vauhdilla leviävä deltavariantti.

Asiaa ei ole vielä lyöty lukkoon, mutta Sony ei näyttänyt Venom-jatko-osasta uutta materiaalia maanantain CinemaCon-tapahtumassa, jossa esiteltiin kattavasti muita tulevia uutuselokuvia ja järjestettiin yllätysnäytös Ghostbusters: Afterlife -elokuvasta. Vulturen mukaan Sony aikoo siirtää Venom-ensi-illan ensi tammikuuhun. Leffa tulisi teattereihin 21. tammikuuta, eli kyseiselle päivälle suunniteltua Morbius-leffan julkaisua jouduttaisiin myös siirtämään.

Andy Serkisin ohjaaman ja Tom Hardyn tähdittämän Venom: Let There Be Carnagen ensi-illan piti alun perin olla jo viime vuoden lokakuussa. Sony ei ole vahvistanut aikataulujen veivaamista, vaan elokuvan ensi-illaksi kerrotaan edelleen 15. lokakuuta.