Uusimmat

Jackass joutui taas eläintensuojelijoiden kynsiin – PETA ei ole mielissään Jackass Foreverin trailerissa nähtävästä tempusta

13.09.2021 17:00 Muropaketin toimitus

Jackass Forever julkaistaan ensi helmikuussa. Elokuvan trailerissa nähdään muun muassa härkätaistelu.

Seuraava Jackass-elokuva, Jackass Forever julkaistaan viivästysten jälkeen näillä näkymin ensi vuoden puolella helmikuussa. Elokuvassa nähdään perinteiseen tapaan ihmisiä satuttavia temppuja, mutta myös eläimiä on käytetty tempuissa mukana.

Eläinsuojelujärjestö PETA ei ole mielissään Jackass Foreverin trailerilla jo näkyvistä tempuista, kertoo Indiewire. Järjestö on sitä mieltä, että tempuissa eläimiin kohdistuu julmuutta ja on tämän vuoksi vaatinut Los Angelesin syyttäjää aloittamaan rikostutkinnan Jackass-ryhmän toimista mahdollisen eläinsuojelurikkomuksen osalta.

Trailerissa nähdään muun muassa kohtaus, missä Johnny Knoxville taistelee härän kanssa, Sean McInerneytä puree käärme nenään ja kahden ihmisen kasvojen välillä olevaan putkeen on laitettu tarantella. Järjestön mukaan esimerkiksi härkätaistelukohtaus on eläinsuojelulain vastainen.