Jackie Chan ei enää tee elokuvia USA:ssa – Nyt toimintalegenda paljasti miksei

26.10.2020 17:20 | Muropaketin toimitus

Jackie Chanin toistaiseksi viimeinen Yhdysvalloissa tekemä elokuva on vuonna 2017 julkaistu The Foreigner. Se on tällä hetkellä nähtävillä muun muassa Netflixissä.

Toimintalegenda Jackie Chan ei ole tehnyt elokuvia Hollywoodissa kolmeen vuoteen, muttei tämä tarkoita, että hän olisi jäänyt lepäämään laakereillaan. Chanin tuorein elokuva on venäläisvetoinen The Iron Mask, missä hän näyttelee yhdessä Arnold Schwarzeneggerin kanssa.

Tuoreessa haastattelussa (Comic Bookin kautta) Chan kertoo, ettei hän varsinaisesti jättänyt Yhdysvaltoja, vaan hän ei vain tuntunut löytävän enää sopivia käsikirjoituksia. Hän kertoo, että hänelle tarjottiin jatkuvasti tyypillisiä poliisirooleja, mutta nyt 66-vuotiaana hän olisi kiinnostunut draamallisemmistakin rooleista.

“Haluan varmistaa, että katsojat pääsevät näkemään erilaisia puolia Jackie Chanista. Haluaisin ajatella, että katsojat näkevät minut näyttelijänä, joka voi tehdä toimintaa. Ei pelkästään toimintatähtenä. En halua toistaa itseäni”, Chan kertoo.

Muropaketin arvostelussa The Iron Mask ei saanut kovinkaan lämmintä vastaanottoa. Arvostelussa ihmeteltiin muun muassa kuinka “tuntuu suorastaan käsittämättömältä, miten Schwarzenegger ja Chan on saatu lähtemään mukaan tähän tuotantoon, ja molemmat peräti tuottajan asemassa. Vaikka elokuvaa markkinoidaan heidän nimillään, molemmat nähdään vain pienissä, suhteellisen tarpeettomissa sivuosissa. Se joka toivoo näkevänsä esimerkiksi Chanin koreografista taiturointia, pettyy varmasti, sillä suurimman osan ruutuajastaan Chan roikkuu kahlittuna vankilan seinään.”

Lue koko arvostelu: Vuoden huonoin elokuva on löytynyt – Arnold Schwarzeneggerilla markkinoitu Iron Mask on kaiken muun pahan lisäksi karmea kusetus

Muropaketin uusimmat