Jake Gyllenhaal on Oscarin perässä Southpaw-nyrkkeilyelokuvassa
Ensi-ilta: 14.8.2015
Alkuperäisnimi: Southpaw
Ohjaus: Antoine Fuqua
Käsikirjoitus: Kurt Sutter
Pääosissa: Jake Gyllenhaal, Rachel McAdams, Forest Whitaker, Rita Ora, 50 Cent
Pituus: 123 minuuttia
Ikäraja: K16
Idea: Toistaa jokainen nyrkkeilyelokuvan klisee ja hommata Jake Gyllenhaalille Oscar-palkinto
Arvostelija: Aki Lehti
Jake Gyllenhaal liittyy viimeistään nyt omaa kroppaansa sairaalla tavalla roolejaan varten rääkkäävien näyttelijöiden joukkoon. Övereilllä muodonmuutoksilla on usein voitettu Oscareita ja eiköhän herralle ainakin ehdokkuus Southpawista irtoa.
Donnie Darkon jälkeen melkoisesti muuttunut Jake Gyllenhaal on kertonut treenanneensa kuusi tuntia päivässä kuuden kuukauden ajan näyttääkseen uskottavalta nyrkkeilymestarilta Southpaw-elokuvassa. Kontrasti miehen edelliseen leffaan on valtava, sillä Nightcrawleria varten näyttelijä söi mahdollisimman vähän ja juoksi päivittäin noin 25 kilometrin matkansa kuvauspaikalle.
Gyllenhaalin upea roolisuoritus ei kuitenkaan pelasta yltiökliseistä nyrkkeilyelokuvaa, jonka voi hetkittäin luulla olevan parodia kyseisen genren klassikkopätkistä.
Leffan tekijälistaa vilkaisemalla selviää kuitenkin, että asialla ovat ihmiset, jotka tuskin edes tietävät mitä sana parodia tarkoittaa. Ohjaaja Antoine Fuqua (Training Day) ja käsikirjoittaja Kurt Sutter (Sons of Anarchy) ovat äijäilyn ja machoilun mestareita.
Southpaw kertoo nyrkkeilystaran ja kevyen keskisarjan maailmanmestarin Billy ”The Great” Hopen tarinan. Tarinan, joka alkaa lupaavasti vähän perinteisestä eroavalla tavalla, sillä Hope on jo uransa huipulla. Hänellä on kaunis vaimo Maureen (Rachel McAdams), suloinen tytär Leila (Oona Laurence), kartano, urheiluautot ja kymmenien miljoonien dollarien arvoinen tv-diili HBO:n kanssa.
Kuumakalle Hope ei osaa olla käyttämättä nyrkkejään myös kehän ulkopuolella. Miehellä keittää yli kollegansa ja ottelua hänen kanssaan vaativan Ramonen (Victor Ortiz) vittuiluun. Käsirysyssä turvamiehet kaivavat aseet esille ja sitten tapahtuu kamalia.
Tästä alkaa alamäki ja vastoinkäymiset. Hopen manageri ja ystävä Jordan (Curtis ”50 Cent” Jackson) hylkää kaverinsa, hänelle langetetaan vuoden mittainen ottelukielto, viina ja muut päihteet maistuvat, velkojat vievät kaiken maallisen omaisuuden ja lastensuojelu Leila-tyttären.
Vähemmälläkin tulisi selväksi, että nyt menee todella huonosti ja ollaan pohjalla.
Tässä vaiheessa kuvaan astuu perinteinen mystinen nyrkkeilyvalmentaja, joka tällä kertaa treenaa rähjäisellä salilla huono-osaisia lapsia ja nuoria. Kaikkitietävän nyrkkeilysensein nimi on Tick Willis (Forest Whitaker), joka suostuu valmentamaan Hopea, jos tämä pysyy kuivilla ja tekee hanttihommia salilla.
Entinen miljonääri ja maailmanmestari päätyy pesemään vessoja ja katsojan tekee mieli huutaa ”tajuttiin jo, pohjalla ollaan!”.
Ohjaaja Antoine Fuqua on ihme jamppa, jolla kävi tuuri kolmannen ja parhaan elokuvansa Training Dayn kanssa. Se on edelleen hieno leffa, jossa kuitenkin on jo mukana ohjaajan kaikkien myöhempien ohjausten synnit. Fuquan kuvaama maailma on kerrasta toiseen miesten maailma, jossa machoilu on jonkin sortin itseisarvo ja jopa hyve.
Vaikka Southpawssa kuinka jankataan, ettei Hope janoa henkilökohtaista kostoa, niin Fuqua päätyy herkuttelemaan oikein kunnolla loppumatsin aikana. Iskut osuvat yksi toisensa jälkeen hidastettuina päähän, koska eihän nyrkkeilyssä muualle lyödäkään. Veri roiskuu ja siitäs sait senkin paskiainen, kosto on ihanaa!
BortaS bIr jablu’DI’ reH QaQqu’ nay’, sanoisi klingon-soturikin.
Pressinäytöksessä takanani istui ilmeisesti Eva Wahlström, oikea nyrkkeilyn maailmanmestari. En viitsinyt häiritä ammattilaista, mutta huokailun ja naurahdusten perusteella myöskään hän ei tainnut pitää Southpawn ottelukohtauksia kovinkaan realistisina. Antoine Fuqua näyttää joka matsissa iskuja päähän, päähän, päähän ja vielä kerran päähän. Osumat kuulostavat siltä kuin hakkaisi vesimeloneita pesismailalla paskaksi.
Uusi ja ihmeellinen tekniikka, jonka Tick opettaa Hopelle on se, että nyrkkeilijä voi myös suojata itseään, väistää ja lyödä vartaloon! Oho!
Kässäri on pelkkiä nyrkkeilyelokuvien kliseeitä toisensa perään, eikä siinä mitään. Jotakin omaperäistä olisi tietysti voinut keksiä, mutta sehän tulisi perinteisen nyyhkysankaritarinan tielle.
Southpaw voisi toimia yrittäessään manipuloida katsojan tunteita väkisin, jos se ei lipsahtaisi tahattoman komiikan puolelle.
Hopen tytär on niin ihanan suloinen, vaimolle käy köpelösti, treenimontaasin taustalla soi Eminem, matka huipulta takaisin ghettoon on lyhyt, nyrkkeilijäiskä voi olla yksinkertainen, mutta voi sentään kun hän tarkoittaa hyvää ja rakastaa niin paljon! Ei kai se ole liikaa pyydetty, että hän saisi tyttärensä, lukemattomat urheiluautonsa, kartanonsa ja miljoonaaomaisuutensa takaisin, eihän?
Buhuu, koskettaa, itkettää, sattuu sydämeen! Tai sitten ei, vaan läpinäkyvä ja korni naruista vetely lähinnä huvittaa.
Jake Gyllenhaalin näyttelijäntyössä hitaana, mutta aggressiivisena mutisijana on mukana Marlon Brandoa, Sean Penniä, Daniel Day-Lewisia ja Robert De Niroa. Miehen muodonmuutos on lähtenyt vähän lapasesta, sillä lihaksia löytyy jopa vähän liikaa nyrkkeilijäksi. Oli haba hommattu millä keinoilla tahansa, niin moinen kroppansa rääkkääminen roolista toiseen on umpihullua ja samalla ihailtavaa. Gyllenhaal on jo ajat sitten todistanut olevansa yksi sukupolvensa parhaista jenkkinäyttelijöistä. Vaikka homma lipsahtaa välillä ilmeisen tahallaan ylinäyttelemisen puolelle miehen löytäessä sisäisen Nicolas Cagensa, niin ainoa syy katsoa Southpaw on hänen suorituksensa.
Kokonaisuutena Southpaw ei ole muuta kuin kertakäyttöviihdettä. Se on yhtä korni kuin tämä Jake Gyllenhaalin treenausta rooliaan varten esittelevä video, joka paljastaa myös ohjaaja Fuquan harjoitelleen yhdessä staransa kanssa, tietysti.
Fuqua luulee kai olevansa miehisten miesten tunteiden virallinen tulkki, vaikka todellisuudessa hän on vain Hollywoodin Jone Nikula. Kunnon ÄIJÄ.
PlusMiinusNolla
+ Jake Gyllenhaal, Oona Lawrence on yksi tämän hetken parhaista lapsinäyttelijöistä ja 50 Cent limaisena managerina ja massimiehenä
+ Nyrkkeilykohtaukset ovat komeaa katsottaa…
– mutta niihin olisi toivonut edes vähän realismia mukaan
– Loputon ja epäonnistunut yritys manipuloida katsojan tunteita väkisin
– Olisi toiminut paremmin perinteisenä kostotarinana, ohjaajan yritys näyttää oikeita tunteita tuntevia oikeita ihmisiä ei onnistu jokaisen hahmon ollessa karikatyyri