Uusimmat

James Bond -ohjaaja Sam Mendes: ”Daniel Craig taitaa jättää roolin”

29.03.2016 10:30 Tatu Junni

Jääkö 007 Spectre Daniel Craigin viimeiseksi James Bond -elokuvaksi? Asiaa on arvuuteltu viime syksystä lähtien.

Nyt Skyfallin ja Spectren ohjannut Sam Mendes on kommentoinut aihetta Empire-lehdelle.

Järin lupaavalta ei tilanne Mendesin mukaan vaikuta.

”Minusta tuntui, että Spectren loppupuolella Daniel hyvästeli Bondin, mutta on kuitenkin myös mahdollista, että hän palaa vielä takaisin. Bond ei ole kuollut! Päätös on ihan Danielin oma”, ohjaaja pohdiskeli.

”Uskon kuitenkin, että palatakseen rooliin hänen on haluttava sitä täysillä, ja Daniel tietää sen varmasti itsekin. Hänen on nyt ainakin pidettävä taukoa ja tehtävä joku muu rooli ja katsottava, miltä sen jälkeen tuntuu. Seuraan tilannetta suurella mielenkiinnolla”.

Hiljattain näyttelijä Mark Strong totesi Daniel Craigin lopettaneen Bondin roolissa. 007-tähti itse ei kuitenkaan ole asiaa vielä vahvistanut.

Tatu Junni

Olen toiminut Otavamedian eri sivustojen tuottajana ja toimittajana vuodesta 2007 lähtien. Ensin Plaza.fi:n elokuva- ja musiikkiosio Kaistalla, myöhemmin eDomessa ja Domessa, ja nykyään sitten Muropaketissa. Osallistun juttujen kirjoittamiseen aktiivisesti etenkin elokuvaosiossamme, joka on käsittelemistämme aiheista minulle läheisin.

Muropaketin uusimmat