Uusimmat

Jared Letoa kaavaillaan Sonyn Bloodshot-supersankarielokuvan pääosaan

26.07.2017 20:14 Muropaketin toimitus

Tulossa on myös muita Valiant Comicsin hahmoihin perustuvia elokuvia.

Jared Leto piipahti Jokerin roolissa Suicide Squadissa ja on säännöllisesti vihjaillut paluusta psykokonnan rooliin, vaikka ei ilmeisesti ollutkaan kovin tyytyväinen lopulliseen elokuvaan.

Nyt 30 Seconds to Mars -yhtyeen keulakuva on THR:n mukaan ehdolla pääosaan toisen supersankarisarjakuvan elokuva-adaptaatioon. Kyseessä on Suomessa vähän tuntemattomampi Valiant Comicsin Bloodshot-antisankari.

Bloodshot teki ensiesiintymisensä kustantamon Rai-lehden sivuilla vuonna 1992. Samana vuonna alkoi ilmestyä ultramodernin teknologian ja nanobottien avulla supersotilaaksi tuunatun Bloodshotin oma lehti, josta tuli jättihitti.

Sonyn Bloodshot-elokuvan ohjaa Dave Wilson, joka on aiemmin työskennellyt muun muassa Deadpool-ohjaaja Tim Millerin kanssa Blur Studion palveluksessa. Käsikirjoituksesta vastaa muun muassa Arrivalista ja The Thingistä tuttu Eric Heisserer, joka on rustannut kässärin myös toiseen Valiantin sarjakuviin perustuvaan elokuvaan, eli Harbingeriin.

Sonyn tarkoituksena on tuottaa Bloodshot- ja Harbinger-leffat samaan aikaan ja jatkaa tarinaa hahmojen yhteiselokuvalla Harbinger War.

Jos Bloodshot ei ole tuttu hahmo, niin suosittelemme aloittamaan lukemisen Jeff Lemiren tuoreista Bloodshot Reborn -sarjakuvista, joissa hän keikauttaa koko lähtöasetelman päälaelleen. Sitä ennen kannattaa lukaista The Valiant -albumi, jossa nähdään useita kustantamon hahmoja. Vanhoja Bloodshot-seikkailuja ei tarvitse kahlata läpi ymmärtääkseen Lemiren tarinan.