Uusimmat

Jenkkipastori: ”Heath Ledger oli demonin riivaama esittäessään Jokeria”

09.01.2012 14:08 Muropaketin toimitus

Manaajaelokuva The Devil Inside nousi viime viikolla USA:n katsotuimmaksi elokuvaksi. Movieweb haastatteli kauhuhitin tiimoilta pastori Bob Larsonia, joka on maailman tunnetuimpia manaamisen asiantuntijoita.

The Devil Inside -elokuvan lisäksi haastattelussa nousi esille myös vuoden 2008 Batman-elokuva Yön ritari, jossa edesmennyt Heath Ledger teki kehutun roolisuorituksen Jokerina. Bob Larsonin mukaan Ledger sai kuitenkin ”apua” mielipuoliseen esitykseensä. Näyttelijä oli pastorin mukaan vieraan hengen vallassa kameroiden käydessä.

”Sanoisin että… jokin otti miehen valtaansa. On hyvinkin mahdollista, että hän jotenkin otti sisimpäänsä liikaa tuon hahmon pahuuden. Loppujen lopuksi, oli kyse sitten psykologisesta tai spirituaalisesta puolesta, hän ei kyennyt enää näkemään eroa itsensä ja hahmonsa välillä. Olen kuullut tällaista näyttelijöiden suusta ennenkin”, Larson totesi Heath Ledgerin roolisuorituksesta.

Ledgeristä puhuessaan Bob Larson myös muistutti, että Jokeria vuoden 1989 Batmanissa esittänyt Jack Nicholon kehotti nuorta kollegaansa jättämään roolin väliin. Koko Larsonin haastattelun voit lukea Moviewebin sivuilta.

The Devil Inside (Paholainen sisälläni) saa ensi-iltansa Suomessa 17. helmikuuta.

Lähde: Movieweb

Muropaketin uusimmat