Uusimmat

Jennifer Garner teki pitkästä aikaa toimintaleffan – nyt Alias-tähti kertoo, miksi

05.09.2018 13:22 Muropaketin toimitus

Jennifer Garnerin tähdittämä Peppermint saa Suomen ensi-iltansa 21. syyskuuta.

2000-luvun alussa Jennifer Garnerista tuli Alias-tv-sarjan, Daredevilin ja muutaman muun elokuvan myötä yksi keskeisimmistä naispuolisista toimintatähdistä. Nyt häntä ei kuitenkaan ole vuosikymmeneen nähty toimintarooleissa, mutta tämä muuttuu tänä syksynä, jolloin Garner nähdään ärhäkässä toimintaelokuvassa nimeltä Peppermint (kuvassa).

Cinemablendin haastattelussa Garner kertoo, miksi päätti palata toimintaelokuvien pariin. Syyksi hän mainitsee elokuvan ohjaajan, Pierre Morelin.

“Siitä on kulunut vuosikymmen, joten sen piti olla todella oikea elokuva. Ensiksikin, Pierre Morel ohjaksissa. Hänhän ohjasi Takenin Liam Neesonin kanssa ja todella ymmärtää sen tyyppisen toiminnan päälle, mistä itse välitän eniten, sen mikä juontaa juurensa tunteista. Tunnen että taistelukohtaukset ovat vain kohtauksia elokuvassa, ne pitää näytellä täysillä niin kuin ne olisivat mitä tahansa kohtauksia. Tarinassa pitää olla jokin yllyttävä tapahtuma, joka on niin hullu että hahmollasi ei ole mitään muuta mahdollisuutta kuin taistella tai ottaa ase käteensä”, Garner kertoo.

Liam Neesonin tähdittämästä Takenista tuli yksi ikonisimmista nykyajan toimintaelokuvista, minkä vuoksi ei ole lainkaan ihme, että Morel kiinnostaa näyttelijää ohjaajana.

Toisena syynä hän kertoo olevan Peppermintissä nähtävän äidin raivon. “Elokuvissa näytetään aina iloisia ja onnellisia äitejä, mutta tämä elokuva todella syventyy siihen raivoon, mitä äiti voi tuntea. Ja siihen kuka tahansa voi samaistua”, Garner jatkaa.

Katso koko haastattelu tästä videosta (jos video ei näy, voit katsoa sen täältä):

Muropaketin uusimmat