Uusimmat

Jennifer Lawrence katosi elokuvista vuoden 2019 X-Men-elokuvan jälkeen – kertoi nyt, mitä oikein tapahtui

23.11.2021 19:00 Muropaketin toimitus

Jennifer Lawrence palaa tauon jälkeen päärooliin joulukuussa Netflixissä julkaistavassa elokuvassa Don’t Look Up.

Muutama vuosi sitten Jennifer Lawrence oli maailman suurimpia nimiä naisnäyttelijöiden keskuudessa, nuori Oscar-voittaja ja The Hunger Games- sekä X-Men-tähti. Sitten hän teki muutaman kehnomman ja kehnommin menestyneen elokuvan ja vuonna 2019 julkaistun X-Men: Dark Phoenix -elokuvan jälkeen hän katosi valokeilasta kokonaan.

Tänä vuonna Lawrence tekee paluun. Hän esittää pääosaa Adam McKayn komediassa Don’t Look Up, joka julkaistaan Netflixissä jouluna. Vanity Fairin pitkässä ja mielenkiintoisessa haastattelussa Lawrence paljastaa, miksi päätyi pitämään muutaman vuoden tauon näyttelemisestä.

Hän kertoo palaneensa loppuun miellyttäessään aina muita ja ajatelleensa sen vuoksi, että hän oli ollut esillä liikaa.

“Ajattelin että kaikki ovat kyllästyneet minuun. Olin itse kyllästynyt itseeni. Olin päätynyt siihen pisteeseen, että en osannut tehdä enää mitään oikein. Jos kävelin punaista mattoa pitkin, ihmiset ihmettelivät, että miksi en juossut”, Lawrence kuvaa tilannetta.

Tuon jälkeen Lawrence vetäytyi julkisuudesta, alkoi tehdä maanläheisempiä asioita ja tavata ystäviään ajalta ennen tähteyttä. Hän myös meni naimisiin ja odottaa parhaillaan ensimmäistä lastaan.

Muropaketin uusimmat