Uusimmat

J. K. Rowlingin dekkareihin pohjautuva minisarja jatkuu BBC:llä

22.09.2017 13:15 Muropaketin toimitus

JK Rowlingin salanimellä Robert Galbraith kirjoittamiin dekkareihin pohjautuva minisarja Strike alkoi BBC:llä elokuussa. Nyt BBC on julkistanut sarjan jatkavan ainakin kolmen kirjafilmatisoinnin mittaiseksi.

Rowlingin Cormoran Strike -dekkareita julkaistu tähän mennessä kolme – Käen kutsu (The Cuckoo’s Calling), Silkkiäistoukka (The Silkworm) ja Pahan polku (Career of Evil). Neljännen romaanin kerrotaan olevan työn alla.

Romaaneihin pohjautuva minisarja Strike alkoi BBC:llä elokuussa. Ensimmäinen tuotantokausi kattaa viiden, tunnin mittaisen jakson voimalla kaksi ensimmäistä romaania ja nyt BBC on julkistanut myös kolmannen kirjan päätyvän televisioon. Pahan polun on määrä valmistua vuoden 2018 aikana.

Strike kertoo Lontoossa työskentelevästä yksityisetsivä Cormoran Strikesta (Tom Burke), entisestä sotilaasta, joka päätyy tutkimaan raakoja murhia, ajatusvinkkelistä mikä tavallisille poliiseille on ennenkuulumatonta. Apunaan Strikella on avustajansa Robin (Holliday Grainger).

Minisarjan näkemisestä Suomen televisiossa ei ole vielä tietoa.