Uusimmat

Jo kolme elokuvaa on ylittänyt 300 000 katsojan rajan Suomessa tänä vuonna

29.10.2012 12:09 Muropaketin toimitus

Madagascar 3

Animaatioelokuva Madagascar 3 ylitti kuluneen viikonlopun aikana 300 000 katsojan rajan Suomessa. Se on noussut kaikkien aikojen parhaiten menestyneimmäksi DreamWorks Animationin tuottamaksi elokuvaksi Suomen elokuvateattereissa.

Madagascar 3:n ohella kuluvana vuonna yli 300 000 katsojaan ovat yltäneet perhe-elokuvat Risto Räppääjä ja viileä Venla sekä Ice Age 4: Mannerten mullistus. Ennusteiden mukaan perjantaina ensi-iltansa saanut 007 Skyfall liittyy Madagascarin, Risto Räppääjän ja Ice Agen seuraan 300 000 katsojan kerhossa jo tällä viikolla.

Elokuun alussa Suomen ensi-iltansa saanut Madagascar 3 teki huipputuloksen jo avauksellaan: elokuvan ensimmäinen viikonloppu oli kaikkien aikojen paras DreamWorks Animation -studion elokuvan avaustulos Suomessa. DreamWorks Animation SKG studion aikaisempia hittejä ovat olleet mm. satuseikkailu Shrek jatko-osineen Shrek 2, Shrek kolmas ja Shrek ja ikuinen onni, samaan maailmaan sijoittuva Saapasjalkakissa, itämaisesta mytologiasta innoituksensa saanut Kung Fu Panda ja Kung Fu Panda 2 sekä tietysti Madagascar-elokuvasarjan edelliset osat.

30. marraskuuta ensi-iltansa saa studion seuraava elokuva, koko perheen fantasiaseikkailu Viisi legendaa.

Lähde: Finnkino