Uusimmat

Jo nyt voimme sanoa, että Sam Mendesin ohjaama 1917 on yksi vuoden 2020 parhaista elokuvista – Näin “yhden kohtauksen” sotaleffa tehtiin

16.01.2020 17:00 Muropaketin toimitus

24. tammikuuta ensi-iltansa saava Taistelulähetit – 1917 sijoittuu Ensimmäisen maailmansodan aikaan.

Ensimmäiseen maailmansotaan sijoittuva Taistelulähetit – 1917 palkittiin Golden Globeissa parhaana draamaelokuvana ja sen ohjaaja Sam Mendes parhaana ohjaajana. Oscar-kisaan sotaelokuva lähtee 10 ehdokkuuden kanssa.

1917 on heittämällä yksi vuoden 2020 parhaista elokuvista ja yksi syy tähän on sen kunnianhimoinen kuvausprosessi, josta vastaa palkittu kuvaaja Roger Deakins. Elokuva näyttää siltä kuin se olisi kuvattu kokonaan yhdellä otoksella, sillä kamera seuraa jatkuvasti etenevää, George MacKayn esittämää sotilasta tämän pyrkiessä viemään tärkeää viestiä etulinjan joukoille.

Insiderin videolla kurkistetaan elokuvan kulisseihin ja siihen, kuinka jouhevasti eteenpäin kulkeva elokuva toisella kuvattiin. Videolta paljastuva, tarkka suunnittelu ja ajoitus saa nostamaan tekijöille hattua.

Muropaketin uusimmat