Uusimmat

Jodie Whittaker jättää Doctor Who -sarjan – Nähdään vielä kaudella 13 ja erikoisjaksoissa vuonna 2022

30.07.2021 13:55 Muropaketin toimitus

Jodie Whittaker on esittänyt Tohtoria Doctor Who -sarjassa vuodesta 2018 lähtien.

Brittisarja Doctor Who teki vuonna 2018 historiaa, kun pitkäikäisen tieteissarjan pääosaan valittiin naisnäyttelijä. Jodie Whittaker on nyt ohjannut Tardista kahden tuotantokauden ajan, mutta pian alkava kausi 13 on hänen viimeisensä, uutisoi BBC. Samalla sarjasta lähtee sen nykyinen showrunner Chris Chibnall.

Whittaker ja Chibnall kertovat, että heidän lähtönsä tässä vaiheessa oli suunniteltu jo ennalta.

“Tiesimme että halusimme tehdä tämän yhdessä ja ojentaa viestikapulan eteenpäin yhdessä”, Whittaker kertoo.

“Jodie ja minä teimme aikoinaan ’kolme kautta ja ulos’ -sopimuksen. Joten meidän osuutemme on nyt ohi ja ojennamme Tardiksen avaimet eteenpäin”, Chibnall kommentoi.

Whittaker nähdään Tohtorin roolissa vielä pian alkavalla kaudella 13, minkä lisäksi hän on mukana kolmessa pitkän elokuvan mittaisessa erikoisjaksossa, jotka julkaistaan vuonna 2022. Vielä ei ole tiedossa, kuka astuu ohjaamaan Tardista Whittakerin jälkeen.

Muropaketin uusimmat