Uusimmat

Joel Schumacherin kolmas Batman-elokuva olisi palauttanut Jack Nicholsonin Jokerin valkokankaalle

06.10.2011 11:03 Muropaketin toimitus

Tarjolla tarinoita vaihtoehtoisesta maailmasta! Jos Batman & Robin ei olisi tappanut vuonna 1997 lepakkoelokuvien sarjaa, olisi Nicolas Cage näytellyt Variksenpelättiä ohjaaja Joel Schumacherin kolmannessa elokuvassa. Myös Jack Nicholsonin Jokeri olisi todennäköisesti tehnyt paluun valkokankaalle.

Ennen elokuvan ensi-iltaa Warner Bros. Pictures uskoi Batman & Robin -elokuvan menestykseen ja sille tehtailtiin jo hyvää vauhtia jatko-osaa, jonka nimeksi olisi tullut Batman Triumphant. Käsikirjoittajaksi palkattu Mark Protosevich laati tarinan, jossa Batman ja Robin taistelivat Variksenpelättiä vastaan.

Nicolas Cagen esittämän pahiksen hermokaasut olisivat saaneet Batmanin näkemään hallusinaatioita mm. entisistä vihollisistaan. Tällä tavalla esimerkiksi Jack Nicholsonin Jokeri olisi voitu palauttaa valkokankaalle. Näyttelijän jatko-osasopimus tuotantoyhtiön kanssa oli yhä voimassa, kun Batman & Robinia tehtiin.

Joel Schumacher olisi halunnut tehdä Batman Triumphantin sijaan Frank Millerin klassikkosarjakuvaan perustuvan The Dark Knight Returnsin, mutta Warner Bros. ei asiasta innostunut. Loppujen lopuksi koko elokuvahanke kaatui ja Batman palasi valkokankaalle vasta vuonna 2005 Christopher Nolanin ohjaaman Batman Beginsin myötä. Yhtenä sen pahiksista nähtiin Variksenpelätti, jota ei kuitenkaan esittänyt Nicolas Cage vaan Cillian Murphy. Jokeri palasi puolestaan valkokankaalle vuonna 2008 Heath Ledgerin esittämänä.

Lähde: The Playlist

Muropaketin uusimmat