Uusimmat

John Wick -tv-sarja koostuu vain kolmesta jaksosta, mutta ne ovat kokoillan elokuvan pituisia

20.07.2021 12:00 Muropaketin toimitus

The Continental -sarjaan kiinnitettiin ohjaaja.

Keanu Reevesin John Wick -elokuvien The Continental -esiosasarjaan on Deadlinen mukaan kiinnitetty ohjaajajaksi Albert Hughes, joka on tuttu esimerkiksi Menace II Society – ja The Book of Eli -elokuvista.

Hän ohjaa Lionsgaten ja Starz-kanavan yhteistyönä tekemän sarjan kolmesta jaksosta kaksi. Sarjan taustalla vastaavina tuottajina toimii joukko John Wick -veteraaneja Chad Stahelskista Derek Kolstadiin ja David Leitchista Keanu Reevesiin. Aiemmin Stahelskin kerrottiin ohjaavan sarjan pilottijakson.

The Continental keskittyy elokuvista tuttuun Ian McShanen esittämään Winstoniin. McShane ei ole kuitenkaan mukana, sillä sarja sijoittuu 1970-luvulle, joten hahmoa esittää nuorempi näyttelijä.

The Continental on näillä näkymin minisarja, jonka budjetin kerrotaan olevan noin 20 miljoonaa dollaria. 90 minuutin mittaiset jaksot esitetään peräkkäisinä päivinä. Näyttelijät tai ensi-ilta eivät ole vielä tiedossa.