Uusimmat

John Wickin luoja sai lähteä – Studio ei halunnut käsikirjoittajaa mukaan Keanu Reevesin seuraavaan jatko-osaan

24.03.2021 17:00 Muropaketin toimitus

Derek Kolstad on ollut mukana kaikkien kolmen John Wick -elokuvan käsikirjoitustiimissä. Hän ei kuitenkaan käsikirjoita enää seuraavia jatko-osia.

John Wickin luoja Derek Kolstad jättää luomuksensa taakseen, uutisoi Collider. Haastattelussa käsikirjoittaja paljastaa, ettei studio halunnut häntä mukaan enää neljänteen tai viidenteen John Wick -elokuvaan.

“Jossain vaiheessa studio on sitä mieltä, että luomuksesi on valmistunut koulusta ja joudut toivottamaan sille onnea. Olen edelleen yhteyksissä Chadin [ohjaaja Stahelski] kanssa ja Daven [ohjaaja Leitch], mutta en tiedä mitä kaikkea tapahtuu ja odottelen mielenkiinnolla”, käsikirjoittaja kertoo.

Kolstad paljastaa, ettei lähtö John Wickistä ollut hänen oma päätöksensä.

“Kun näitä juttuja ajattelee sopimuksellisesti niin kolmannessa elokuvassa jaoin käsikirjoittajan tittelin useiden ihmisen kanssa. Heidän ei ollut pakko palata minun suuntaan, joten he eivät sitten tehneet niin. Kun sitä ajattelee, niin sitä voisi loukkaantua, ja ehkä 20 vuotta sitten olisinkin loukkaantunut. Mutta olen nähnyt millainen tämä ala on ja kuinka se toimii, joten voin vaan toivoa sille hyvää ja kaikille niille ihmisille, jotka ovat elokuvan kanssa tekemisissä. Totta kai se on henkilökohtaista, joten en koskaan aio puhua paskaa John Wickistä. Haluan sen pysyvän hengissä ja menestyvän.”

Stahelski jatkaa ohjaajan tehtävissä myös neljännessä John Wickissä. Käsikirjoituksesta vastaa nyt Shay Hatten, joka oli mukana jo kolmannen elokuvan kirjoitustiimissä. John Wick 4 on näillä näkymin saamassa ensi-iltansa toukokuussa 2022.