Uusimmat

Johnny Depp -fanien mussutus ei olisi voinut Aquaman 2:n tekijöitä vähempää kiinnostaa

03.08.2021 13:00 Muropaketin toimitus

Johnny Depp -fanien vetoomuksesta huolimatta Amber Heard on mukana Aquaman 2:ssa.

Johnny Deppin ja Amber Heardin keskinäinen kamppailu oikeudesta on jakanut monet näyttelijöiden faneista eri leireihin. Deppin fanit muun muassa kampanjoivat äänekkäästi, jotta Heard poistettaisiin tulevasta Aquaman-elokuvasta – samaan tapaan kuin Depp on saanut potkut muutamista rooleistaan.

Aquaman-jatko-osa – nimeltään Aquaman and the Lost Kingdom – kuitenkin pitää kiinni Heardista. Elokuvan tuottaja Peter Safranin mukaan (NME:n kautta) he tekevät juuri niin kuin näkevät parhaaksi elokuvan kannalta.

“Emme varmastikaan koskaan päädy reagoimaan puhtaaseen fanipainostukseen. Pitää tehdä niin kuin elokuvan kannalta on parasta. Koska meillä oli James Wan ja Jason Momoa, mielestämme meillä piti olla myös Amber Heard”, Safran kertoo.

Hän myös kommentoi, että on kyllä tietoinen tapahtumista sosiaalisessa mediassa, mutta “se ei tarkoita sitä, että meidän pitäisi reagoida siihen tai taipua heidän toiveisiinsa”.

Change.orgissa käynnissä olevan kampanjan Heardin poistamiseksi Aquaman 2:sta on tähän mennessä allekirjoittanut noin 1,8 miljoonaa kävijää.