Johnny Deppin tähdittämä Transcendence on pätevää scifiä ison budjetin Hollywood-elokuvaksi

Ensi-ilta: 18.4.2014
Alkuperäisnimi: Transcendence
Ohjaaja: Wally Pfister
Käsikirjoittaja: Jack Paglen
Pääosissa: Johnny Depp, Kate Mara, Cillian Murphy, Morgan Freeman, Rebecca Hall & Paul Bettany
Pituus: 119 minuuttia
Ikäraja: K12
Idea: Professori kuolee, mutta jatkaa elämäänsä tietokoneen sisällä
Arvostelija: Aki Lehti

Christopher Nolanin luottokuvaajana tunnetun Wally Pfisterin debyyttiohjaus on paikoitellen ajatuksia herättävää science fictionia. Kovimmille scifi-faneille Transcendence ei kuitenkaan tarjoa paljoakaan – ei ainakaan mitään sellaista, mitä ei olisi nähty valkokankaalla jo aiemmin.

Tekoäly on viime aikoina ollut taas puheenaiheena. Tietokone on jo ajat sitten pystynyt päihittämään ihmisen shakissa ja se pystyy säveltämään tietyn säveltäjän kappaleilta kuulostavia uusia teoksia. Entistä älykkäämpiä robotteja kehitetään teollisuuden palvelukseen jatkuvasti. Tekoäly, ihmisen tietoisuuden lataaminen tietokoneen uumeniin ja itsestään tietoiseksi tulevan koneen yritys tuhota ihmiset ei ole uusi idea. Transcendencea ennen vastaavia tarinoita on nähty esimerkiksi Terminal Manissa, Aivomyrskyssä, Freejackissa, Virtuosityssa ja Lawnmower Manissa.

Aiemmin tänä vuonna nähty Her oli piristävä poikkeus genressä. Siinä itsestään tietoiseksi tulleen keinoälyn ensimmäisenä ajatuksena ei ollut luojansa tuhoaminen, vaan kone halusi tuntea romanttista rakkautta.

Transcendencen juonenkäänteistä ei voi paljoa paljastaa, sillä samalla spoilaa helposti koko elokuvan. Kerrotaan kuitenkin, että sen pääosassa on Johnny Depp tohtori Will Casterina. Hän on maailman arvostetuin tekoälyn tutkija, jonka tarkoituksena on luoda älykäs ja tunteita tunteva kone. Hän on teknologian vastaisille ääriryhmittymille ykkösvihollinen, jotka onnistuvatkin saamaan miehen hengiltä jo elokuvan alussa. Casterin elämän suurin rakkaus, häntä tutkimuksissan auttanut vaimonsa Evelyn (Rebecca Hall) ja paras ystävänsä Max (Paul Bettany) onnistuvat lataamaan ja yhdistämään kuolleen miehen tietoisuuden jo olemassaolevaan alkeelliseen tekoälyyn.

Onko aineeton professori enää oikea ihminen oikeine muistoineen ja tunteineen, vai jotain aivan muuta? Vaimo haluaa tietysti uskoa parasta, mutta uuden Casterin aikeet alkavat vaikuttaa epäilyttävältä tohtorin halutessa hänet yhdistettävän välittömästi nettiin. Sinne päästyään hän levittää itsensä pilveen, maailman kaikkiin koneisiin ja hankkii muutamassa sekunnissa vaimolleen kymmenien miljoonien omaisuuden osakkeilla. Caster rakennuttaa jättimäisen tutkimuslaboratorion keskelle autiomaata ja alkaa kasata armeijaa. Kehittämällään teknologialla hän pystyy muokkaamaan orgaanista ainetta tahtonsa mukaan, korjaamaan ihmisten fyysisiä vammoja ja sairauksia.

Käsittelyn saaneet henkilöt ovat sen jälkeen yhteydessä häneen. Halutessaan tohtori vie ihmisiltä heidän oman tahtonsa ja ohjaa heitä mielensä mukaan. Vaimolleen kone-Caster vakuuttaa tekevänsä kaiken vain ihmiskunnan hyväksi.

Vastapuolella Kate Maran esittämän Breen johtama vastarintaliike tekee kaikkensa tuhotakseen Casterin. House of Cardsista tuttu Mara sopii hyvin anarkistisen vapaustaistelijan rooliin. Hän hallitsee näiden vähän häiriintyneen oloisten ja pelottavienkin hahmojen esittämisen. Muut roolisuoritukset ovat valitettavan tasapaksuja. Morgan Freemania ja Paul Bettanya myöten näyttelijöiden hahmoissa ei ole persoonallisuutta lainkaan. Hetkeksi mieleen tuli jo toive lopputwistista, jossa myös he olisivat olleet Casterin käskyläisiä koko ajan.

Transcendencen kiinnostavinta antia ei ole itse tekoäly, sen teot ja suhteen ihmisiin, tai se että kone on fiksumpi kuin me. Scifi-romanssi Willin ja Evelynin, ihmisen ja aineettomaksi muuttuneen rakkaimpansa välillä lupaa ensin paljon. Valitettavasti sekään ei pääse niihin sfääreihin joissa se koskettaisi katsojaa. Vaikka alussa vietetäänkin aikaa vielä elossa olevan professorin ja vaimonsa kanssa ja heidän kaiken voittava rakkautensa tulee selväksi, niin pohjustusta olisi pitänyt pitkittää ja syventää. Nyt tuntuu siltä, että ohjaaja Wally Pfisterilla on liian kiire päästä näyttämään hienoja efektejä ja tyylikkäitä hidastuksia. Christopher Nolanin luottokuvaajana tunnetun Pfisterin tyyli huutaa kilometrin päähän: ”olen ansioituneen kuvaajan ensimmäinen ohjaus!”.

Kaunis, uskomattoman kaunishan tämä leffa on, mutta vanhenee todennäköisesti samalla vauhdilla kuin Lawnmower Manin aikoinaan upeat tietokoneanimaatiot. Räjähdykset ja muut efektit ovat aivan väärässä paikassa. Elokuvalta jää kaipaamaan hitaampaa, pohdiskelevampaa lähestymistä aiheeseensa. Vaikuttaa siltä, että käsikirjoittaja Jack Paglen on lykännyt muutamat paukkeet ja ryskeet mukaan vain studion pyynnöstä tai käskystä.

Kiinnostavan aiheen syvällinen pohdinta ei lopulta olekaan kovin syvällistä. Mukana on vähän liikaa kaikkea: draamaa ja romantiikkaa, sekä eettistä ja tieteellistä pohdintaa. Ehkä keskittyminen vain pariin aiheeseen olisi auttanut. Transcendence ei missään tapauksessa ole huono elokuva. Se saa pisteet vaikeiden ja haastavien aiheiden tuomisesta esille isossa Hollywood-tuotannossa. Kovimmille scifi-friikeille leffa lienee silti aivan liian peruskauraa.