Uusimmat

Johnny Deppin The Thin Man jäihin

26.06.2012 09:00 Muropaketin toimitus

Johnny Deppin ensi vuodelle kaavailtu The Thin Man on pistetty jäihin. Elokuvan kuvaukset oli määrä alkaa marraskuussa, mutta tiettävästi Depp ja ohjaaja Rob Marshall suunnittelivat elokuvan budjetin turhan suureksi.

Voi toki olla, että Depp vielä päätyy tekemään The Thin Manin. Hän on tiettävästi suunnitellut etsivä Nick Charlesin näyttelemistä jo vuosia, ja näistä rooleista mies tunnetusti tykkää. Charlesin vaimon, Noran, rooliin on huhuiltu Emma Stonea. Ohjaaja Rob Marshall tunnetaan mm. elokuvista Pirates of the Caribbean 3, Geishan muistelmat ja Chicago.

Todennäköinen syy hyllytykseen on elokuvan muhkea hinta, rapiat 100 miljoonaa taalaa. Warner Bros on viime aikoina pistänyt muitakin kalliita projekteja jäähtymään, mm. Arthur & Lancelot ja Akira, joiden budjetit läikähtivät yli.

The Thin Man on alunperin 1934 ilmestynyt elokuva, jossa etsivä Nick Charles ja hänen hilpeä vaimonsa Nora tutkivat murhatapauksia huvin vuoksi. Myöhemmin 50-luvulla hahmot saivat oman tv-sarjan.

Teksti: Kesätoimitus
Lähde: Slashfilm