Jokeria voi katsoa huoletta: Pedofiliasta tuomittu Gary Glitter ei pääse elokuvan menestyksestä hyötymään

15.10.2019 10:01 | Muropaketin toimitus

Gary Glitter ei omista Rock and Roll Part 2 -hittibiisin oikeuksia.

Jokeri-elokuvaa on syytelty ties mistä, joista ainakin yksi asia vaikutti olevan aiheellinen tähän asti. Erityisesti brittikatsojia ärsytti kohtaus, jossa Joaquin Phoenixin esittämä päähenkilö tanssahtelee alas portaita englantilaisen Gary Glitterin vuoden 1972 Rock and Roll Part 2 -hittibiisin tahtiin.

Glamrokkari istuu parhaillaan vankilassa, jonne hänet tuomittiin 16 vuodeksi pedofiliasta vuonna 2015. Monet elokuvan katsojista luulivat muusikon saavan huomattavan korvauksen kappaleensa käytöstä elokuvassa. Jokerin ohjaaja Todd Phillips, musiikkivalinnoista vastannut Randall Poster ja Warner Bros. -studio eivät ole suostuneet kommentoimaan asiaa mitenkään, eivät tietenkään, sillä Jokerin koko mainoskampanja näyttää perustuvan kohuihin ja niiden aiheuttamiseen.

Nyt Los Angels Times on selvittänyt asian ottamalla yhteyttä lontoolaiseen Snapper Music -levylafkaan, joka kertoo omistavansa oikeudet kyseisen biisin ja monen muun Glitterin kappaleen masternauhoihin.

– Gary Glitter ei tienaa kappaleen käytöstä rahaa, emme ole olleet missään yhteydessä häneen, Snapper Musicista kerrotaan.

Rock and Roll Part 2 on ollut mukana vaikka kuinka monessa leffassa ja tv-sarjassa ennen Jokeria. Se on kuultu esimerkiksi Meet the Fockers – ja Boyhood -elokuvissa sekä South Park – ja The Office -sarjoissa.

– Ihmiset ottavat yleensä meihin yhteyttä, emme promoa laulua lainkaan, levylafka selittää.

Snapper Music osti Glitterin katalogin masterit jo vuonna 1997, useita kuukausia ennen kuin muusikon tietokoneelta löytyi lapsipornoa. Poikkeuksellisesti Snapper ei myy lainkaan Glitterin levyjen fyysisiä kopioita. Musiikin suoratoistopalveluista ne kyllä löytyvät.