Uusimmat

”Kevin Spacey oli kiusaaja”, tylytti Tuomari-tähti Jon Bernthal vastanäyttelijäänsä

13.11.2017 13:20 Muropaketin toimitus

Kevin Spaceyn ympärillä viime viikot pyörinyt seksiahdisteluskandaali on jo tarkoittanut potkujen saamista useista kuvausprojekteista. Myös hänen kanssaan Baby Driver -elokuvassa näytellyt Jon Bernthal syyttää miestä kiusaajaksi.

Kaksinkertainen Oscar-voittaja Kevin Spacey on kahden viime viikon aikana joutunut syytetyksi seksiahdistelusta useaan kertaan. Tähän mennessä tämä on jo tarkoittanut potkuja Netflixin tuottamasta House of Card -sarjasta sekä Ridley Scottin ohjaamasta draamasta All the Money in the World.

Spaceyn kanssa Edgar Wrightin ohjaamassa Baby Driverissa näytellyt Jon Bernthal on nyt myös avautunut vastanäyttelijänsä käytöksestä elokuvan kuvauksissa. Sirius XM:n haastattelussa  Bernthal kuvaa Spaceytä ”kiusaajaksi” ja kertoo menettäneensä sen myötä kaiken kunnioituksensa vastanäyttelijäänsä kohtaan.

”En ollut kuvauksissa hänen kanssaan paljoa, mutta silloin kun olin, hän todella silitti minua vastakarvaan. Pidin häntä jonkinasteisena kiusaajana. Hän ei lainkaan välittänyt siitä, miten hän käyttäytyi muita ihmisiä kohtaan kuvauksissa.”

Pian The Punisher -tv-sarjassa nähtävä Bernthal ei ota kantaa vastanäyttelijäänsä vastaan nostettuihin ahdistelusyytteisiin, koska ei omien sanojensa mukaan tiedä niistä. Mutta Spaceyn käytöksestä hän sanoo:

”Se millainen mies hän oli kun tapasin hänet, hänen kanssaan työskentely, sai minut menettämään kaiken kunnioitukseni häntä kohtaan ja olin äärimmäisen pettynyt.”