Uusimmat

Jopa uuden Daredevil-sarjan tekijä haukkui Ben Affleckin elokuvan

25.09.2014 09:50 Muropaketin toimitus

Daredevil

Heroesista ja lukuisista palkituista sarjakuvista tuttu Jeph Loeb on mukana tekemässä Netflix-videopalvelun Daredevil-sarjaa. Se pohjautuu Marvel Comicsin sarjakuvaan, josta ilmestyi Ben Affleckin tähdittämä elokuva keväällä 2003.

Tuoreessa haastattelussa Jeph Loeb tekee hyvin selväksi, että uusi sarja on jotain ihan muuta kuin Daredevilin valkokangasseikkailu.

”Ei nyt millään pahalla, mutta kun aloimme keskustella näyttelijöiden ja ohjaajiemme kanssa, teimme hyvin selväksi, että tämä sarja on ihan päinvastainen kuin vuoden 2003 Daredevil-elokuva”, Loeb tylytti.

”Daredevil-sarja ammentaa sarjakuvien maailmasta, mutta se toimii myös omillaan. Marvelin elokuvissa ja tv-sarjoissa on kyse juuri siitä, että otamme alkuperäismateriaalista parhaat palat. Toivomme ja olemme jopa varmoja siitä, että Daredevil on jonkin uuden ja jännittävän alku Netflixissä”.

Ensi vuonna julkaistavan Daredevil-sarjan tekijät ja näyttelijät osallistuvat New Yorkin Comic-Coniin 11. lokakuuta. Sen myötä saamme toivottavasti vihdoinkin nähdä liikkuvaa kuvaa sarjasta ja ehkä jopa Daredevilin uuden asun, josta ei toistaiseksi ole nähty vilaustakaan.

Teksti: Tatu Junni
Lähde: KFI AM 640