Uusimmat

Joseph Gordon-Levitt kävelee The Walk -elokuvassa WTC-tornista toiseen

22.09.2015 08:20 Tatu Junni

Okei, tuo juonikuvaus kuulostaa todella tylsältä.

Täsmennetään: Robert Zemeckisin ohjaamassa The Walkissa Joseph Gordon-Levittin esittämä hurjapää kävelee WTC-tornista toiseen köyttä pitkin.

Sony Pictures on nyt julkaissut The Walkista uuden, peräti viiden minuutin mittaisen trailerin. Juonta käydään väkisinkin läpi aika yksityiskohtaisesti, joten miettikää tarkkaan, miten paljon haluatte The Walkista etukäteen tietää.

Suomeen 6. marraskuuta saapuvan The Walkin pääosissa nähdään Inception-tähti Joseph Gordon-Levittin lisäksi Ben Kingsley, Charlotte Le Bon ja James Badge Dale.

Tatu Junni

Olen toiminut Otavamedian eri sivustojen tuottajana ja toimittajana vuodesta 2007 lähtien. Ensin Plaza.fi:n elokuva- ja musiikkiosio Kaistalla, myöhemmin eDomessa ja Domessa, ja nykyään sitten Muropaketissa. Osallistun juttujen kirjoittamiseen aktiivisesti etenkin elokuvaosiossamme, joka on käsittelemistämme aiheista minulle läheisin.

Muropaketin uusimmat