Uusimmat

Joseph Gordon-Levitt kertoo miksi ei ole esiintynyt elokuvissa pariin vuoteen

29.06.2020 18:00 Muropaketin toimitus

Joseph Gordon-Levitt tekee paluun Amazonin 7500-elokuvan pääosassa.

Näyttelijä Joseph Gordon-Levitt kertoo The Hollywood Reporterin pitkässä haastattelussa muun muassa Rian Johnsonin kanssa työskentelystä, Inception-elokuvasta ja siitä mitä hän oppi nuorena Kolmas kivi auringosta -sarjasta.

Gordon-Levitt paljastaa myös syyn, miksi häntä ei ole nähty valkokankaalla tai tv:ssä pariin vuoteen. Syy on simppeli, sillä tuore isä halusi keskittyä perhe-elämäänsä.

– Tietysti äänet pääni sisällä olivat huolissaan urastani jos vain katoan kahdeksi vuodeksi, näyttelijä sanoo.

Gordon-Levitt teki paluun reilu viikko sitten Amazonin Prime Video -palvelussa ensi-iltansa saaneessa Patrick Vollrathin ohjaamassa 7500-elokuvassa, jossa hän esittää lentäjää, jonka ohjaaman matkustajakoneen terroristit yrittävät kaapata. Melkein koko elokuva tapahtuu koneen ohjaamossa.

Gordon-Levitt esiintyy myös vielä tämän vuoden puolella ensi-iltansa saavissa Project Power – ja The Trial of the Chicago 7 -elokuvissa. Project Power nähdään Netflixissä elokuussa ja The Trial of the Chicago 7:n teatteriensi-ilta on näillä näkymin lokakuussa.