UUSIMMAT

Joulutarina-elokuva sai levittäjän Pohjoismaiden ulkopuolelta

08.11.2007 13:25 Muropaketin toimitus

Kanadalainen koko perheen elokuvia levittävä kansainvälinen myyntiyhtiö DelphisFilms on ostanut kotimaisen Joulutarina-elokuvan levitysoikeudet Pohjoismaiden ulkopuolelle. Kyseessä on ensimmäinen kerta, kun pohjoisamerikkalainen myyntiyhtiö ostaa suomenkielisen elokuvan oikeudet ja lisäksi sijoittaa itse elokuvantuotantoon.

”Tämä on meille iso saavutus”, kertoo Joulutarinan ohjaaja ja tuottaja Juha Wuolijoki. ”Etenkin, kun meillä ei vielä ole tarjolla kansainvälisesti tunnettuja tähtiä.”

Delphis Films on laadukkaisiin perhe-elokuviin erikoistunut jakeluyhtiö, joka on voittanut yli 300 elokuva-alan palkintoa ja mainintaa ympäri maailman. Joulutarina kiinnitti Delphis Filmsin huomion Cannesin elokuvajuhlilla viime keväänä. ”Olemme edelleen yhtä vaikuttuneita elokuvan korkeasta laadusta ja upeasta visuaalisuudesta”, kertoo Joulutarinan executive-tuottaja ja Delphis Filmsin Vice President Xiaojuan Zhou ja jatkaa: ”Tällä kauniilla ja koskettavalla tarinalla yhdestämaailman tunnetuimmasta hahmosta, joulupukista, on hienot mahdollisuudet menestyä maailmalla”.

Joulutarinan tuottanut Snapper Films Oy tekee yhdessä Delphis Filmsin kanssaelokuvasta englanninkielisen jälkiäänityksen New Yorkissa vuoden 2008 aikana. Joulutarina on ensimmäinen suuri suomalainen jouluelokuva, joka kertoo tarinan siitä, kuinka joulupukista tuli joulupukki. Juha Wuolijoen ohjaaman ja Marko Leinon käsikirjoittaman elokuvan tähtiä ovat Hannu-Pekka Björkman, Kari Väänänen, Laura Birn, Mikko Leppilampi, Minna Haapkylä ja Antti Tuisku.

Tutustu Joulutarinaan Kaistan omilla Joulutarina-sivuilla.