Uusimmat

Joulutarinan dvd:tä myyty jo yli 100 000 kappaletta

17.12.2008 12:47 Muropaketin toimitus

jtJuha Wuolijoen Joulutarina on ensimmäinen kotimainen elokuva, joka on ylittänyt platinarajan. Kaikkiaan Joulutarina-elokuvaa on siis myyty DVD:nä jo yli 100 000 kappaletta. Joulutarinan lisäksi platina-DVD:n on aiemmin saavuttanut vain Mamma Mia! -elokuva.

Vuoden 2007 katsotuin kotimainen elokuva Joulutarina on myynnissä DVD- ja Blu-ray-muodossa sekä kahden DVD-levyn erikoisjulkaisuna. Kahden levyn erikoisjulkaisu ja Blu-ray sisältävät myös elokuvan englanniksi jälkiäänitetyn version, jonka äänirooleissa esiintyvät yhdysvaltalaiset tähtinäyttelijät John Turturro, Noah Emmerich ja Michael Badalucco.

Kotimaassa elokuvateattereihin palannut Joulutarina valloittaa valkokankaat myös ulkomailla. Lähes sataan maahan myyty koko perheen elokuva nähdään 19. joulukuuta alkaen Kiinan suurimpien kaupunkien multiplex-teattereissa lähes 200 salissa. Espanjassa Joulutarina avasi 5. joulukuuta 175 kopion voimin. Kiinan ja Espanjan lisäksi Joulutarina nähdään tänä jouluna elokuvateattereissa Ruotsissa, Norjassa, Kreikassa, Kanadassa, Serbiassa ja Virossa.