Uusimmat

Judge Dreddin luoja kommentoi vuoden 1995 elokuvaa: ”Vika ei ollut Stallonessa”

20.01.2012 09:55 Muropaketin toimitus

Syksyllä saa ensi-iltansa uusi Judge Dredd -elokuva, jonka tekemistä hahmon isä John Wagner on pitänyt silmällä. Luvassa on siis ainakin toivottavasti hahmolle uskollisempi elokuva kuin vuoden 1995 filmatisointi, josta juuri kukaan ei pitänyt.

John Wagnerin mukaan ensimmäisen Judge Dredd -elokuvan ongelma oli ennen kaikkea käsikirjoitus. Hero Complex -sivuston haastattelussa käsikirjoittaja totesi hiljattain seuraavaa:

”Siinä oli väärä tarina – se ei kertonut Dreddistä, jonka me tunnemme. Mielestäni Stallone ei ollut huono Dredd, joskin olisi ollut parempi ja uskottavampaa, jos hän ei olisi paljastanut kasvojaan. Hän oli yksinkertaisesti Dredd väärässä elokuvassa.” Jotain hyvää Wwagner pystyi kuitenkin Danny Cannonin ohjaamasta kalkkunasta löytämään: ”Kadehdin sen elokuvan budjettia. Osa tehosteista oli erittäin hyviä, samoin uudet versiot Angel Gangista ja robotista”.

Uuden Dredd-elokuvan on ohjannut Pete Travis. Sen pääosaa esittää muun muassa Taru sormusten herrasta -elokuvista tuttu Karl Urban. Muissa avainrooleissa näyttelevät Olivia Thirlby ja Lena Headey.

Lähde: Hero Complex