Uusimmat

Jurassic World 2:n uudessa mainoksessa Tyrannosaurus Rex kohtaa leijonan

10.05.2018 08:45 Muropaketin toimitus

Jurassic Park: Fallen Kingdom saa Suomen ensi-iltansa 8. kesäkuuta.

Universal Pictures on julkaissut uuden tv-mainoksen Jurassic World: Kaatunut valtakunta -elokuvasta, jossa Dr. Ian Malcolmin rooliin palaavaa Jeff Goldblum varoittaa ”ihmiskunnan astuneen uuteen aikakauteen, herättämällä henkiin historian tappavimmat saalistajat”.

Mainospätkässä kaksi eläinkunnan kuningasta eri aikakausilta kohtaavat, t-rexin ja leijonan uhittellessa toisilleen. Video kertoo elokuvan saapuvan teattereihin 22. kesäkuuta, mutta se on Yhdysvaltain ensi-ilta. Suomessa leffa nähdään jo 8. kesäkuuta.

J.A. Bayonan ohjaamassa Jurassic Worldissa nähdään Goldblumin lisäksi rooleihinsa palaavat Chris Pratt ja Bryce Dallas Howard. Mukana ovat myös muun muassa James Cromwell, Ted Levine, Justice Smith, Geraldine Chaplin, Daniella Pineda, Toby Jones, Rafe Spall, ja BD Wong.