Uusimmat

Käärmekylpy! Ring-ohjaajan uusi kauhuelokuva näyttää todella ahdistavalta

27.12.2016 12:11 Muropaketin toimitus

Ohjaaja Gore Verbinski palaa psykologisen kauhun pariin.

Ring-, Pirates of the Caribbean- ja Rango -leffoistaan parhaiten tunnetun ohjaaja Gore Verbinskin tuorein kauhuelokuva A Cure For Wellness vaikuttaa trailerin perusteella oikein lupaavalta.

Sen pääosassa nähdään Dane DeHaan nuorena kunnianhimoisena johtajana, joka lähetetään idylliseen, mutta kaukana sijaitsevaan mysteriseen “kuntouttamiskeskukseen” Sveitsiin. Hänelle selviää hyvin pian, etteivät ihmehoidot olekaan aivan sitä miltä ne aluksi näyttävät. Kun hän alkaa purkaa hoidon salaisuuden vyyhtiä, hänen mielenterveytensä joutuu koetuksella, kun hänelle diagnosoidaan sama merkillinen sairaus kuin muille hoitolan asiakkaille.

A Cure For Wellness saa Suomen ensi-iltansa 7. helmikuuta ja mukana ovat myös Jason Isaacs, Mia Goth, Celia Imrie, Harry Groener ja Lisa Barnes.

Tsekkaa trailerin alapuolelta myös elokuvan julisteet.

Lähde: YouTube / ComingSoon