Uusimmat

Kahdeksan uutta julistetta elokuussa ensi-iltansa saavasta G.I. Joe: Kosto -elokuvasta

20.04.2012 13:39 Muropaketin toimitus

Vuonna 2009 ensi-iltansa saanut G.I. Joe: The Rise of Cobra oli höppänä toimintaseikkailu, joka ei liiemmin kehuja kerännyt. Taaloja kuitenkin kilisi kassaan siinä määrin, että jatko-osa saapuu elokuvateattereihin tänä vuonna.

Justin Bieberin Never Say Never -dokumentista (!) tutun Jon M. Chun ohjaaman G.I. Joe: Kosto -elokuvan pääosissa nähdään Dwayne Johnson, Bruce Willis, Channing Tatum, Ray Stevenson, Adrianne Palicki, Ray Park ja RZA. Zombielandin käsikirjoittaneiden Rhett Reesen ja Paul Wernickin tarina on suora jatko-osa ensimmäiselle G.I. Joe -elokuvalle. Tällä kertaa Joet lavastetaan pettureiksi ja he saavat vastaansa Cobra Commanderin lisäksi Yhdysvaltain armeijan.

G.I. Joe: Kosto saa ensi-iltansa Suomessa 31. elokuuta. Ohessa näytille elokuvasta juuri julkaistut hahmojulisteet.

Lue myös:

Elokuva-arvostelu: G.I. Joe – The Rise of Cobra