Uusimmat

Kahdeksan uutta kuvaa Matt Damonin ja District 9 -ohjaaja Neill Blomkampin uutuuselokuvasta Elysium

11.04.2013 09:27 Muropaketin toimitus

Elysium

Elokuussa ilmestyvän Elysiumin mainoskampanja käynnistyi tällä viikolla komeasti, kun elokuvasta julkaistiin liuta kuvia, juliste ja ensimmäinen traileri. Nyt kuvia on tarjolla vielä lisää. Niissä nähdään Matt Damonin ja Jodie Fosterin ohella ohjaaja Neill Blomkampin edellisen elokuvan, District 9:n, tähti Sharlto Copley.

Elysiumin pääosissa nähdään Matt Damonin, Jodie Fosterin ja Sharlto Copleyn lisäksi Alice Braga, Diego Luna, William Fichtner ja Wagner Moura.

Elokuvan ensi-ilta on Suomessa 16. elokuuta ja sen synopsis kuuluu seuraavasti:

”Vuonna 2159 on olemassa kaksi ihmisluokkaa: äärimmäisen varakkaat, jotka asuvat keinotekoisella avaruusasemalla nimeltä Elysium, sekä muut, jotka asuvat ylikansoitetulla, tärvellyllä maapallolla. Sihteeri Delacourt (Jodie Foster) on valmis mihin vain varjellakseen Elysiumin asukkaiden yltäkylläistä elämäntyyliä – mutta se ei estä Maassa asuvia pyrkimästä onnelaan kaikin keinoin. Max (Matt Damon) päättää ottaa vastaan hengenvaarallisen tehtävän, joka voi parhaassa tapauksessa palauttaa tasa-arvon näiden kahden ääripään välille…”

Lue myös:

Vihdoinkin ensimmäinen traileri District 9 -ohjaajan, Matt Damonin ja Jodie Fosterin scifi-leffasta Elysium

Uusia scifi-julisteita J. J. Abramsin Star Trek Into Darkness ja Neill ”District 9” Blomkampin Elysium

Neljä kuvaa District 9 -ohjaajan ja kaljun Matt Damonin scifi-elokuvasta Elysium

Teksti: Tatu Junni
Lähde: Collider