Uusimmat

Kaksi suomalaista elokuvaa valittiin arvostetuille Toronton elokuvajuhlille

23.08.2016 17:18 Muropaketin toimitus
Uuden tekijäsukupolven kotimaiset elokuvat menestyvät maailmalla.

Tyttö nimeltä Varpu- ja Hymyilevä mies -elokuvat on valittu Toronton elokuvajuhlien (TIFF) viralliseen ohjelmistoon. Kahden kotimaisen esikoisohjaajan elokuvat, Juho Kuosmasen Hymyilevä mies ja Selma Vilhusen Tyttö nimeltä Varpu, esitetään festivaalin Discovery-esityssarjassa ja ne kisaavat kansainvälisen elokuvakriitikkojen liiton, FIPRESCIn palkinnosta.

Syyskuussa järjestettävä Toronto International Film Festival (TIFF) on yksi maailman arvostetuimmista elokuvatapahtumista Cannesin ja Venetsian elokuvajuhlien ohella. Festivaali järjestetään 8.-18. syyskuuta. Molemmat sinne valitut suomalaiset elokuvat ovat jo kansainvälistä menestystä kartuttaneiden ohjaajien esikoispitkiä draamaelokuvia. Tyttö nimeltä Varpun ohjannut Vilhunen oli Oscar-ehdokkaana lyhytelokuvallaan Pitääkö mun kaikki hoitaa? vuonna 2014. Kuosmasen Hymyilevä mies puolestaan voitti Cannesin elokuvajuhlilla merkittävän Un Certain Regard -sarjan pääpalkinnon viime toukokuussa. 
 
Juho Kuosmasen ohjaama ja Mikko Myllylahden ja Kuosmasen käsikirjoittama Hymyilevä mies kertoo nyrkkeilijä Olli Mäestä ja saa Suomen ensi-iltansa 2. syyskuuta. Dome.fi arvioi leffan jo kesäkuussa parhaaksi suomalaiseksi elokuvaksi todella pitkään aikaan.

 
Tyttö nimeltä Varpu kertoo 12-vuotiaasta Varpusta (Linnea Skog), joka on jo kovaa vauhtia matkalla kohti aikuisuutta, ja äidistä (Paula Vesala), joka ei halua kasvaa isoksi. Varpu asuu kahdestaan äitinsä kanssa, eikä ole koskaan tavannut isäänsä. Leffan ensi-ilta on 23.syyskuuta.