Kaksi viisasta miestä: Mika Kaurismäki ja Kari Heiskanen

14.11.2008 07:28 | Olli Sulopuisto

Kari HeiskanenViime vuodet Mika Kaurismäki on tuntunut viihtyvän dokumenttielokuvien parissa. Nyt hän palaa fiktion pariin oikein urakalla. Tänään saa ensi-iltansa Kolme viisasta miestä, ja seuraavan elokuvan kuvaukset ovat jo purkissa. Yksi viisaista miehistä ja ohjaaja kertoivat Kaistalle, miten oikean elämän seuraaminen auttoi kuvitelman kuvaamisessa.

Kari Heiskanen, Pertti Sveholm ja Timo Torikka esittävät Kolmen viisaan miehen pääosissa jouluaattona toisiinsa enemmän tai vähemmän sattumalta törmääviä kaveruksia, joiden edellisestä tapaamisesta on aikaa.

Elokuvaa voisi kuvilla puoli-improvisoiduksi. Näyttelijät ideoivat hahmonsa yhdessä ohjaajan kanssa, minkä jälkeen Kaurismäki ja Petri Karra kutoivat tarinat yhteen. Kari Heiskasen hahmo on Erkki, valokuvaaja, jonka elämä on vähitellen luisumassa pois omista käsistä. Pertti Svelholmin esittämä Matti on varma siitä, että Erkki on pannut hänen vaimonsa paksuksi ja aikoo selvittää asiat kerralla. Mutta sitä Heiskanen ei vielä kuvausten aikaan tiennyt.

”Harvoin saa näytellä tällä tavalla, että on oikeasti niin sisällä eikä tiedä, mihin ollaan menossa. Joutuu lukemaan, että mihin helvettiin toi nyt pyrkii”, Heiskanen sanoo.

”Siinä joutuu ja saa olla ihan auki ja reagoida vastanäyttelijään. Sehän on näyttelemisen ja teatterintekemisen ydin. Ingmar Bergman sanoi, että ilman sinää ei ole minää. Tässä se on äärimmilleen kehitettynä”, hän sanoo.

Dokumentti
opetti luottamaan

Kaikkien hahmojen tarina oli siis vain Mika Kaurismäen tiedossa. Mutta hänkään ei voinut tietää, mitä kuvaushetkellä tapahtuu ja mihin suuntaan näyttelijöiden vaistot ja tulkinnat menisivät. Ilman dokumenttien tekemisen luomaa pohjaa hän ei olisi edes ryhtynyt Kolmen viisaan miehen tapaiseen hankkeeseen.

”Mua ei pelota enää se tilanne, että joudun olemaan kameran kanssa ilman käsikirjoitusta, koska dokkareissa on aina sellainen tilanne. Nuorempana kun vähän pelottikin näyttelijöiden kanssa, kun ei tiedä että mitenkä niiden kanssa pitää olla, niin keskittyi enemmän kuvarajaukseen, koreografioihin ja kaikkeen tämmöiseen ulkoiseen”, ohjaaja tunnustaa.

Kyseessä ei kuitenkaan ole täydellinen suunnanmuutos. Kaurismäen seuraava kokoillan elokuva on Haarautuvan rakkauden talo, jota hän parhaillaan leikkaa. Se on aivan erilainen elokuva: tarkka käsikirjoitus, paljon hahmoja, isompi budjetti ja tarkemmin rajattu aikataulu. Eikä Kaurismäki aio tulevaisuudessakaan pidättäytyä yhdessä tai kahdessa tekemisen tavassa.

”Mä olen tehnyt monenlaisia leffoja, monenlaisia tyylilajeja koko ajan. Olen aika fleksiibeli”, hän luonnehtii.

Kari Heiskanen ja Pertti Sveholm

Ohjaa vaistolla

Kari Heiskanen on nähty viime vuosina elokuvakameran edessä varsin harvoin, sillä viimeiset 12 vuotta hän on ohjannut päivätyönään teatteria. Millaista on vaihtaa ohjaajan baskeri näyttelijän myssyyn?

”Ollessani näyttämöllä huomaan, että olen koko ajan tietoinen siitä, miten sijoitun lavalle. Ohjaan itseäni, olen tietoinen valoista, rytmistä, edellisestä kohtauksesta ja niin poispäin”, Heiskanen sanoo.

Voisi kuvitella, että ohjaajana toimimisesta olisi hankala päästää irti. Hän itse toteaa, että ohjaaminen on näyttelemistä intensiivisempää toimintaa. Näyttelijänä häneltä kestää vuoden, ennen kuin hän osaa arvioida työtään ulkopuolisen silmin. Ohjaaja on naimisissa teoksen kanssa vielä syvemmin. Lopputuloksena ei kuitenkaan ole se, ettei hän haluaisi tai osaisi olla muiden ohjattavana.

”Tämä on asia, mitä nuoret ohjaajat varsinkin kysyy ja vähän aprikoitsee, joku saattaa pelätäkin sitä, että mä alan sivusta ohjaamaan ja päsmäröimään ja mestaroimaan. Mutta sen kerran kun saan näytellä, ettei tarvitse ohjata, niin otan täysin sen vapauden”, hän hymyilee.

”Mikan kanssa oli tosi innostavaa, hauskaa ja rentoa. Mä tietysti syrjäsilmällä seuraan, miten kollega ohjaa. Mikahan tekee sen hyvin hienovaraisesti”, Heiskanen innostuu.

Palaamme taas siihen, miten elokuvan poikkeuksellinen tekotapa vaikutti kuvauksissa. Koska käsikirjoitusta ei ollut, ei repliikkejä ei voinut ottaa uusiksi, vaan ohjaajan oli keskityttävä tapahtumiin koko ajan todella tarkasti. Tässä auttoi dokumenttielokuvista saatu kokemus.

”En usko, että draamaohjaaja osaisi ihan näin hienovaraisesti vain antaa tapahtua ja nähdä näyttelijöiden sisäistä virtaa”, Heiskanen summaa.