Uusimmat

Kammottavan Hellboy-elokuvan tähti syyttää Guillermo del Toron faneja vuoden 2019 kalkkunan floppaamisesta

26.03.2020 08:26 Muropaketin toimitus

Stranger Things -sarjasta parhaiten tunnettu David Harbour puolustaa Hellboy-kammotusta. 

Vuosi sitten ilmestynyt Hellboy-reboot oli aivan kaameaa kuonaa, joka floppasi aivan ansaitusti. Pääosaa esittänyt David Harbour on kuitenkin sitä mieltä, että syynä epäonnistumiseen olivat Guillermo del Toron ja hänen aiempien Hellboy-elokuviensa fanit.

Harbourilta kysyttiin Instagramin kysy&vastaa -sessiossa mielipidettä siitä, mikä hänen mukaansa meni elokuvassa pieleen.

– Mielestäni se oli floppi jo ennen kuin aloitimme kuvaukset. Fanit eivät halunneet meidän tekevän elokuvaa. Guillermo del Toron ja Ron Perlmanin fanit meuhkasivat netissä kovaan ääneen, ettei meidän pitäisi kuvata versiotamme, Harbour sanoo.

– Me teimme elokuvan, jossa on omat ongelmansa, mutta mielestäni se on oikein hauska. Faneille se kuitenkaan kelvannut, hän jatkaa.

Hellboy oli yksi viime vuoden kammottavampia elokuvia, joka sai syystäkin Muropaketin arviossa murskatuomion:

Arvostelu: Yhden tähden arvoista Hellboyn uusintaversiota kehtaa hädin tuskin kutsua edes elokuvaksi