Uusimmat

Karvinen 2

23.07.2006 15:26 Pihla Hintikka

Sarjakuvasankari Karvinen syö jälleen lasagnea ja nälvii Osku-koiralle valkokankaalla. Karvinen 2 kiidättää kollikissan Lontooseen, jossa hedonisti tutustuu maan kulttuuriin näyttävältä pallilta. Kun Esko kiiruhtaa kosintamatkalle Brittein saarelle, Karvinen junailee itsensä mukaan. Lontoon päässä Karvisen kaksoisolento Prinssi joutuu ilkeän Lordin juonittelun kohteeksi ja päätyy yksin metropolin vilkkaille kaduille. Kissat vaihtavat paikkaa, kun hovi kuskaa Karvisen Prinssin paikalle linnaan ja Esko poimii Prinssin mukaansa.

Karvinen 2 tarjoaa tuttuun tapaan slap stick -huumoria perheen pienimmille, mutta vanhemmat voivat ottaa päiväunet. Elokuvan ongelma ei ole animointi ja sen yhdistäminen todellisiin hahmoihin, vaan lässähtäneet juonenkäänteet koituvat sen kohtaloksi. Elokuva juoksee eteenpäin hosuen, eikä se malta pysähtyä nautiskelemaan draamallisilla yllätyksillä. Kutkuttavat kohtaukset lipuvat ohi huomaamatta, minkä vuoksi kokonaispaketti on valitettavan tasapaksu.

Roolien vaihto on vanha idea, jota ohjaaja ei ole hyödyntänyt tarpeeksi. Perinteinen opetustarina hukkuu turhien latteuksien alle, joilla on usein huonolla menestyksellä yritetty puhutella myös vanhempaa katsojaa. Satunnaiset elokuvaviittaukset eivät siivitä tarinaa, ja liukuvat ohi lasten ymmärryksen. Pixarin jalanjäljille ei kannata lähteä, jos aikoo veistellä vitsit vasemmalla kädellä. Roolileikin sanoma näkyy pikaisesti vain silloin, kun Prinssi löytää lasagnen taivaallisen maailman ja Karvinen päättää toimia muiden hyväksi. Oman paikkansa hyväksyminen ja kanssaihmisistä oppiminen kulkee toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos, kun sanoma olisi voinut tulla tyylikkään painokkaasti esille pienien hengähdystaukojen avulla.

Vaikka Karvinen 2 ei päihitä viime vuosien nerokkaita animaatiopätkiä kuten Shrek, voi sen parissa viettää kepeät 80 minuuttia. Kun alamaisista ranskalainen hanhi hoksaa kaiken vähän myöhässä ja skotlantilainen kani laukoo mielipiteensä aksentillaan julki, pääsee hyväntuulinen hymähdys. Kaikista vastalauseista huolimatta Jim Davisin luoma hahmo jatkaa voittokulkuaan vuodesta toiseen samoilla laiskoilla jutuillaan. Harmitonta elokuvaa ei jaksa vihata.

Karvinen 2 (Garfield: The Tail of Two Kitties)
Komedia 2006
Ohjaus: Tim Hill
Suomenkielisen version pääosissa: Puntti Valtonen, Jussi Humaljoki, Nina Tapio, Juha Muje
Originaaliversion pääosissa: Bill Murray, Breckin Meyer, Jennifer Love Hewitt, Billy Connolly